Näin sisustat pienen olohuoneen

Pieni olohuone on monen sisustajan murheenkryyni. Olohuone on nimensä mukaisesti asunnon oleilukeskus, josta tulisi löytyä puitteet niin viihtymiseen kuin rentoutumiseenkin.

Pienen olohuoneen sisustamisessa tulisi muistaa muutama perusasia. Sisustussuunnittelija Elina Pöyhtäri neuvoo kiinnittämään hyvään valaistukseen erityistä huomiota pienissä tiloissa.

– Huoneesta tulisi löytyä yleisvalo, tunnelmavalo sekä kohdevalo, sillä erilaisin valoin voi säädellä huoneen tunnelmaa halutunlaiseksi.

Pöytärin mukaan pienessä huoneessa on parasta suosia vaaleita värejä. Mikäli voit vaikuttaa lattian ja seinien väritykseen, myös ne saisivat olla vaaleahkoja, samoin huonekalut. Vaaleita kokonaisuuksia voi piristää muutamin tehostevärein esimerkiksi koristetyynyissä. Tehostevärit kannattaa kuitenkin pitää minimissä, sillä liika kirjavuus tekee tilasta pienemmän kuin se onkaan.

– Tekstiilien, esimerkiksi verhojen, tulisi olla vaaleita ja kevyitä, suorastaan henkäyksenomaisia. Väriopin mukaan vaaleat värit etäännyttävät ja luovat tilan tuntua. Kovin tummat värit tekevät tilasta entistä pienemmän tuntuisen.

Korosta hyviä puolia

Korkea huone näyttää automaattisesti suuremmalta kuin samankokoinen matala huone. Nauti siis siitä, jos asunnossasi on korkeat huoneet. Jos et ole näin onnekas, voit tehdä pienen huijauksen, jolla huone näyttää heti korkeammalta.

Muistathan sisustajan ykkössäännön: vertikaalinen pidentää ja horisontaalinen leventää. Vertikaalisella tarkoitetaan pystyviivoja ja horisontaalisella vastaavasti vaakaviivoja. Voit luoda pystyviivoja sisustukseen esimerkiksi oikeanlaisella tapetilla tai seinämaalilla. Verhot kannattaa kiinnittää aivan katonrajaan, jolloin silmä näkee seinän koko linjan, eikä se katkea kesken kaiken. Vastaavasti voit leventää huonetta vaakaraidoin.

Valitse huonekalut oikein

Seuraava neuvo voi tuntua yllättävältä, mutta se toimii: Älä työnnä huonekaluja aivan kiinni seinään. Kun jätät tilaa huonekalujen ja seinän väliin, huone saa tilaa hengittää, jolloin se näyttää todellista suuremmalta. Myös huonekalut saavat tällöin ansaitsemansa huomion.

Pienessä olohuoneessa on erityisen tärkeää, että huonekalut toimivat ja sopivat moneen tarkoitukseen. Lyöt kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun sohva on samalla vierassänky ja sohvapöytä on myös valaisin. Pöytäri mainitsee, että sellaiset sohvapöydät ovat käteviä, jotka toimivat myös säilytyskalusteina. Kannattaa myös harkita huonekaluja, joita voi sijoittaa seinille. Tällöin säästyy lattiatilaa ja siivoaminen on helpompaa.

Mieti, mitkä olohuoneen huonekalut ovat sinulle tai perheellesi tärkeimmät ja karsi niistä, jotka jäävät vähälle käytölle. Vieraita varten voi säilyttää komerossa pinottavia tuoleja tai jakkaroita.

Pientä tilaa ei kannata sisustaa ”tukkoon” liian suurilla huonekaluilla.

– Pieneen olohuoneeseen ei kannata valita hirveän isoa kulmasohvaa, joka täyttää koko huoneen. Sirommat ja mittasuhteiltaan pienemmät kalusteet ovat parempia. On tärkeää myös muistaa, ettei kalusta huonetta liian täyteen, vaan jättää huoneeseen vapaatakin tilaa.

Lue myös:

Maaret Tiensuu/ MTV

Lue myös:

    Uusimmat