Iltapäivällä iskevä sokerinhimo voi pahimmillaan johtaa järkyttävään herkutteluun. Lue, miten mieliteoista pääsee eroon.
Vaikka ruokavalio olisi todella terveellinen, silloin tällöin saattaa hillitön sokerinhimo iskeä. Monesti herkutteluhalut keskittyvät iltapäivään.
Hetkellinen sokerinhimo voidaan määritellä fysiologiseksi haluksi syödä makeita, hiilihydraattipitoisia ruoka. Psykologiselta kantilta se on väsymyksen, tylsistymisen ja alakulon seuraus.
Mikä sitten onkaan sokerinhimosi perimmäinen syy, on tärkeää opetella selviämään yllättävistä mieliteoista.
Kokeile näitä viittä vinkkiä!
Päätä ateriasi virallisesti. Teitpä sen sitten yrttiteellä, juustonpalalla, purukumilla tai hampaidenpesulla, keksi joku vinkki, jolla aivot tajuavat, että ateria on ohi.
Lisää lautaselle salaattia ja vihanneksia. Erityisesti lounaan suurin ongelma on se, ettei lautaselta löydy tarpeeksi vihreitä lehtivihanneksia. Päätä aina lounaasi oliiviöljyllä piristetyllä salaatilla, jotta vatsaan päätyvä kuitu kertoo aivoillesi, että olet kylläinen.
Ajoita oikein. Jos syöt lounaan myöhään, olet alttiina mieliteoille. Tämä johtuu siitä, että verei glukoositasot ovat ehtineet pudota aamupäivän aikana. Se voi puolestaan laukaista sokerinhimon iltapäivällä. Yritä syödä lounaasi yhteen mennessä ja pidä teetauko 15–16 välillä, jotta mielesi ei ala tekemään makeita herkkuja.
Valitse yrttiteetä tai mustaa teetä. Unohda kahvi ja tee maidolla ryyditettynä aterioidesi ja välipalojesi välissä. Korvaa ne joko yrttiteellä tai mustalla teellä ilman lisukkeita. Pelkkä tee ilman mitään ylimääräistä sisältää mitättömän määrän kilokaloreita, mutta suu pysyy puhtaana ja keho nesteytettynä.
Kulje toiseen suuntaan. Hetkinä, jolloin herkkuhimo on pahimmillaan, muista, että pahinta, mitä voit tehdä, on syödä sokeriherkkuja himoitsemallasi hetkellä. Mitä enemmän syöt, sitä enemmän mielesi tekee sokeria. Ruoki sen sijaan himoasi proteiinipitoisella välipalalla, kuten juustolla ja voileipäkeksillä tai pähkinöillä. Pahimmassa tapauksessa turvaudu pariin palaan tummaa suklaata. Nappaa myös tällöin pähkinöitä kyytipojaksi, niin selviydyt seuraavalle aterialle ilman repsahdusta.
(MTV3)
Lähde: News
Uusimmat
-
22:53
Israel iski Länsirannan Tulkarmin pakolaisleirille
-
22:35
Conor McGregor sekoili Lontoossa – lupaa touhulle ei ollut
-
22:32
Aasianherhiläiset saapuivat Slovakiaan – laji vaaraksi koko Euroopalle
-
22:16
Olli Jokinen kommentoi pelaajansa dramaattista loukkaantumista
-
22:15
Stranger Things -tähden ja Jon Bon Jovin pojan hääkuvat julki!
-
22:14
Vähintään kymmeniä kuollut lauttaonnettomuudessa Nigeriassa
-
22:04
Huoli Lähi-idästä kiristi tunnelmia – öljyn hinta kiipesi liki viisi prosenttia
-
21:38
Leijonat-herkkupala myytiin saman tien loppuun – MM-kisaliput hupenevat
-
21:11
Hissijoukkue nousee Veikkausliigaan
-
21:10
Mikä tyyli! Tällaisena et ole Rita Behmiä nähnyt
-
20:59
Olli Jokisen Timrån ottelu keskeytettiin – raastavat tuskanhuudot kaikuivat kaukalosta
-
20:48
Alkukauden komeetta SaiPa syöksähti tappioputkeen
-
20:42
Iranissa paniikki: Salamurhista tunnetun Mossadin pelätään soluttautuneen ylimpään johtoon
-
20:35
Poliisitehtävän syy Venäjän suurlähetystössä selvisi
-
20:29
MTV:n kirjeenvaihtaja Mari Karppinen sai Yhdysvaltain kansalaisuuden – "Yllättävän suuri hetki"
-
20:09
Zlatan Ibrahimovic paljasti melkoisen syntymäpäivälahjan – hinta hipoo miljoonaa
-
20:03
290 000 euroa kahden vuoden vankeudesta ei riitä Liberia-sotarikosjutussa vapautetulle – "Ei kohtuullista"
-
20:01
Tuija Pehkonen yrittää pyristellä pois vanhemmiltaan oppimasta mentaliteetista: "Aina ei tarvitse tehdä, tehdä ja tehdä"
-
19:29
Poliisilla tehtävä Venäjän suurlähetystöllä – virkavalta porttien sisäpuolella
-
19:13
Mies pelasti olympiamitalisti Dianan, 19, keskellä verilöylyä – kylmäävä kuvaus raitiovaunussa alkaneesta tappamisesta: "Valahdin kalpeaksi"
-
Lataa lisää