Kiinnostavan ihmisen parisuhdestatusta voi olla vaikea selvittää, erityisesti jos tapaatte ensimmäistä kertaa. Ihmissuhteisiin perehtynyt asiantuntija Kate Taylor kertoo Female Firstille, kuinka sinkun tunnistaa.
Useimmat meistä eivät paljasta kiinnostustaan vastakkaiseen sukupuoleen sanallisesti. Selvitysten mukaan vain 37 prosenttia uskaltaa kysyä, onko toinen vapaa. Ihmissuhdeasiantuntija Kate Taylor neuvoo, kuinka saat selville, onko mies sinkku.
1. Älä pelkää kertoa, että olet sinkku. Kolmasosa ihmisistä tekee päätelmät parisuhdestatuksestasi sormuksen perusteella: 75 prosenttia miehistä ja 81 prosenttia naisista tarkistaa ensimmäisenä, onko kiinnostavalla ihmisellä sormus. Suuri osa tsekkaa sormuksen ensimmäisen 20 sekunnin aikana.
2. Jos henkilö ei käytä sormusta, ihmiset utelevat hänen parisuhdestatustaan esimerkiksi asuinolosuhteista, viikonloppusuunnitelmista tai lomasta kyselemällä.
3. Sitä onko mies todella sinkku vai ei, voi kuitenkin olla vaikea selvittää. Se, ettei miehellä ole sormusta eikä hän mainitse tyttöystävästään heti, ei välttämättä ole merkki siitä, että mies on todella vapaa. Toisaalta väärinkäsityksiä voi syntyä toisinkin päin.
4. Paras tapa ottaa selville, onko mies sinkku vai ei, onko kysyä suoraan, onko tämä sinkku. Toisinaan välttelemme kysymystä, koska se tuntuu liian tungettelevalta. "Älä kuvittele, että olet kosimassa miestä, jos vain kysyt hänen parisuhdestatustaan", ihmissuhdeasiantuntija Kate Taylor sanoo.
5. Jos haluat viestittää muille, että olet vapaa, jää seisomaan juhlissa paikkoihin, joissa pääset helposti juttusille muiden kanssa. Baarissa tällainen paikka on baaritiski, jossa käy usein kova kuhina.
Lue myös:
AVA, Maarit Rasi
Lähde: Female First
Kuvat: Shutterstock
Uusimmat
-
17:34
Valkeakosken 15-vuotiaan tapporaiskauksesta tuomio murhasta
-
17:32
Yksi parhaista omenapiirakoista! Katariinan ohje on huikea hitti
-
17:17
Satosen vientivetoisesta palkkamallista sataa kritiikkiä: "Olemme suivaantuneita ja pettyneitä"
-
17:12
SE-nainen päättää yleisurheilu-uransa – "Olympialaiset oli viimeinen niitti"
-
17:07
Rita Behm on palkittu näyttelijänä ja ohjaajana yläasteella: "Olen tehnyt elokuvia nuorena"
-
17:01
Tomaattihyökkäys istuntosalissa: Ruotsin ulkoministeri joutui pakenemaan
-
16:59
Kärppien kenkimä Lauri Marjamäki laittoi tapahtumaan – ylistetään "ihmeen luojana"
-
16:46
Törkeä temppu UFC-legendan vaimolle – pitkäkyntinen aneli pian armoa
-
16:34
Orava aiheutti liikenneruuhkan tunnelissa – autoletka seurasi kiltisti perässä
-
16:14
Supertähti palaa Englannin vahvuuteen – tällainen huippuryhmä saapuu Huuhkajien vieraaksi
-
16:10
Bruce Willisin tytär julkaisi herkän päivityksen isälleen: "Rakastan tätä tyyppiä niin paljon"
-
16:08
HS: Suomi esittämässä Pekka Haavistoa korkeaan EU-tehtävään
-
16:04
Ukraina iskenyt Venäjän sotilaskentälle – tämä hyökkäyksestä tiedetään
-
15:42
MTV oikeudessa: 15-vuotias raiskattiin ja kuristettiin Valkeakoskella – miehelle vielä tänään tuomio
-
15:23
Kuka korvaa Helsinki-Vantaan matkalaukkukaaoksen kulut? Kuluttajaliitolta yksiselitteinen ohje
-
15:12
Mikä on halvin päivä ostaa lennot? Data paljastaa, milloin kannattaa iskeä
-
15:04
Tappara-hyökkääjän sopimus purettiin – ura jatkuu SM-liigassa
-
14:58
Dominik Hasek antoi palaa: Nosti Patrik Laineen esimerkiksi
-
14:50
Valkeakosken uhrin omaisten asianajaja: "He ovat elämänsä rankimmassa tilanteessa"
-
14:50
Mika Saukkosen tanssi suolsi Jorma Uotiselta tiukan sivalluksen: "Vähän enempi sinne piirileikin puolelle"
-
Lataa lisää