Näin lievität vaihdevuosioireita – liikunnasta tutkitusti apua
UKK-instituutin tutkimusjohtaja ja lääketieteen tohtori Riitta Luoto sanoo, että liikunnan merkitys vaihdevuosioireiden hoidossa on korostunut viime aikoina monissa tutkimuksissa ja se alkaa asettua toimivaksi vaihtoehdoksi hormonikorvaushoidon rinnalle.
Vaihdevuosi-ikäryhmänä pidetään yleensä noin 45–60-vuotiaita naisia. Vähimmillään menopaussi oireilee niin sanottuina kuumina aaltoina ja jossain määrin haittaavista oireista kärsii Riitta Luodon mukaan noin puolet naisista. Pahimmillaan kysymys on työkykyä heikentävistä oireista kuten runsaasta hikoilusta ja huonosta nukkumisesta, joka saattaa heikentää yleiskuntoa nopeasti.
Vaikeista oireista kärsii Luodon mukaan noin 10–20 prosenttia, mutta hänen mukaansa erityisen alttiita voimakkaille vaihdevuosioireille ovat ylipainoiset ja tupakoivat naiset. Tärkeimmät keinot vaihdevuosioireiden helpottamiseen olisivatkin Luodon mukaan tupakoinnin lopettaminen, painonhallinta ja liikunnan lisääminen.
Reipas liikunta tehokkainta
Luoto kertoo Tampereella tehdystä tutkimuksesta, jossa tutkittiin kuinka paljon liikuntaa tulisi harrastaa, jotta siitä olisi apua vaihdevuosioireisiin. Tutkimuksen tulokset olivat yllättäviä, koska moni hyötyi enemmän kuin ensin arveli.
Tutkimuksessa liikuntaa harrastettiin neljänä päivänä viikossa tunti kerrallaan. Määrä on puolet enemmän kuin nykyisin suositellaan.
– Vaihdevuosioireisiin tehoavan liikunnan pitäisi olla hiukan raskaampaa kuin kevyt kävely, joka sinänsä on hyvä asia. Hyöty tulee kuitenkin kestävyyskunnon kohoamisen kautta, niin kuin meillä on näytetty.
Luodon mukaan vaihdevuodet saattavat siis tuoda mukanaan myös hyviä puolia etenkin niille naisille, jotka eivät ole aikaisemmin liikkuneet aktiivisesti.
– Kun oireita tulee, se motivaatio tarkistaa tätä puolta elämästä on tietenkin erilainen, kuin silloin kun ei ole mitään oireita. Hyötyhän on suurin, kun se muutos on suurin.
Vaihtoehto hormonikorvaushoidoille
Liikunta on myös oiva vaihtoehto hormonikorvaushoidoille, sillä kaikille ne eivät välttämättä sovi. Hormonikorvaushoidoissa on myös riskinsä, sillä esimerkiksi alttius syöpään sairastumiselle on tällöin suurempi.
– Lääkäritkin ovat yhä enemmän halukkaita keskustelemaan näistä eri vaihtoehdoista ja sehän on hyvä asia. Tiedetään, että hormonikorvaushoito ei ole ainoa vaihtoehto. Kannattaa mennä juttelemaan lääkärin kanssa itselle sopivista vaihtoehdoista, Luoto vinkkaa.
Kuva: Colourbox.com
Uusimmat
-
10:57
Miten valmistautua inssiin? Entinen liikenneopettaja paljastaa parhaat tärppinsä
-
10:46
Zelenskyi WSJ:lle: Ukraina on valmis täysimittaiseen vastahyökkäykseen
-
10:45
Ukraina: Venäjä menetti päivässä 560 sotilasta ja 10 panssarivaunua – MTV seuraa sotaa
-
10:40
MTV seuraa: Sardinian MM-ralli – Esapekka Lappi otti taas komennon! Vesilätäköt hyydyttäneet autoja
-
10:33
Club For Five on tehnyt A Cappella -musiikkia jo 20 vuotta – rohkaisevat suomalaisia käyttämään rohkeasti ääntään
-
10:15
Floridan finaaleihin johtaneen supertähden persoona saa kehuja seuran suomalaiskiekkoilijalta: "Todella hyvä lisä"
-
10:00
Toyota-kuski hölmöili rallinsa pilalle heti aamusta: "Käsittämättömän tyhmiä juttuja"
-
10:00
Flow jättää elokuussa hyvästit Helsingin Suvilahdelle – yksi asia Suomessa huolettaa: "Olemme aika pienessä häkissä keskenämme täällä kohta"
-
09:43
Alle euron annokselta! Hittiletut voi valmistaa entistäkin edullisemmin
-
09:08
USA:n puolustusministeri: Yhdysvaltain ja Kiinan välinen vuoropuhelu elintärkeää
-
08:49
Nuuskan tavoin käytettävät nikotiinipussit viedään Suomessa nyt käsistä – tällaiset haittavaikutukset niillä on
-
08:35
Aleksander Barkov aloittaa jahdin uransa ensimmäisestä Stanley Cupista – nämä asiat Vegasin joukkueesta iskevät suomalaistähden silmään
-
08:32
Huippunimi vasta alkusoittoa – Liiga-seuran urheilupomo paljastaa: Pelaajabudjettia nostetaan, tavoitteena Suomen mestaruus
-
08:28
Tällainen autokoulun teoriakoe on nykyisin – testaa, pääsisitkö läpi!
-
08:26
Yllättävä ongelma päätti suomalaiskuskin voittokamppailun MM-rallissa
-
08:01
Katri Mäkinen tanssi Käärijän taustalla Euroviisuissa – yksi harjoitus ei sujunut suunnitelmien mukaan ja hän loukkasi itsensä
-
07:41
Jääkö ammatillinen koulutus lukion ja yliopiston varjoon? "Yhteiskunnasta tulee sellaista viestiä, että ammattikoulu ei ole yhtä arvostettu"
-
07:30
Jose Mourinhon toiminnalle täystyrmäys, suomalaisasiantuntija vaatii huippuluotsille kovaa sanktiota – "Häpeällistä"
-
07:18
Legendaarinen "Sinilintu" pelastettiin romutukselta Ruotsista Turkuun – Caravelle-konetyyppi aloitti Finnairin suihkukoneajan 1960-luvulla
-
07:15
Elohiiri, elättäjäinen, nyppyrä vai vaippanen – miten sinä kutsut nykivää ihoa?
-
Lataa lisää