Milloin pidit viimeksi yhteyttä lapsenlapsiisi? Jos pitkät välimatkat ja arjen kiireet ovat etäännyttäneet teidät toisistanne, nyt on aika tehdä asiaan muutos. Suomen isovanhemmat ry:n puheenjohtaja, opetusneuvos Pekka Leinonen tietää, että koskaan ei ole liian myöhäistä korjata välejä lapsenlapsiinsa.
1. Jos ongelmia on syntynyt, tarkastele omaa asennettasi. Syitä välirikkoon ei yleensä kannata etsiä kovin kaukaa. Onko suhtautuminen esimerkiksi miniään tai vävyyn rakentavaa, tai sotkeudutko liikaa nuoren perheen asioihin? Tee itsellesi selväksi, ettet ole enää äiti tai isä vaan isovanhempi.
2. Pyri luomaan keskusteluyhteys, jos välit ovat tulehtuneet. Mikäli puhelinsoittoihin ei vastata, lähetä vaikkapa tekstiviesti. Myös kirjeen kirjoittaminen on hyvä tapa kertoa omista ajatuksistaan ja perusteluistaan, miksi lastenlasten tapaaminen olisi sinulle tärkeää.
3. Jos on aihetta, pyydä anteeksi. Nykyään ei ymmärretä enää sen merkitystä, mitä sanalla voi tehdä. Anteeksipyynnön myötä ollaan jo aika pitkällä korjaamassa asioita.
4. Kun olet tapaamassa lapsenlapsiasi, älä unohda omia kokemuksiasi. Vaikka nykynuorten mielipuuhat voivat tuntua vierailta, omassa lapsuudessasi kokemasi asiat voivat silti olla heidän mielestään hauskoja. Esimerkiksi hyvät satukirjat ovat hauskaa ajanvietettä.
5.Vältä liian innokasta lähestymistä. Jos välit lapsenlapsiisi ovat huonot, ensimmäisillä tapaamiskerroilla ei kannata välttämättä ryhtyä suin päin halailemaan. Kättely on hyvä askel siihen, että voidaan halata. Jos halaaminen ei ole luontevaa, läsnäolo on silti tärkeä. Voit vaikka laskea käden lapsenlapsen harteille.
6. Tarjoudu itse kyläilemään. Joskus viileiden välien syynä voi olla esimerkiksi pitkä välimatka. Voit tarjoutua matkustamaan päivävisiitille lapsesi perheen luokse, mutta muista sopia asiasta etukäteen. Yllätysvierailusta voi seurata vain lisää välien tulehtumista.
7. Keskustele asiasta, jos yhteistä aikaa on liian vähän. Surua voi aiheuttaa myös se, että toiset isovanhemmat saavat viettää nuoren perheen kanssa enemmän aikaa kuin toiset. Esimerkiksi joulunpyhien järjestelyistä voit sopia nuorten kanssa niin, että joka toinen joulu vietetään toisessa mummolassa ja joka toinen toisessa.
8. Yritä nähdä myös eron jälkeen. Kun lapsen avioliitto ajautuu karille, isovanhempien ja lapsenlapsien tapaamismahdollisuudet saattavat heikentyä. Mikäli miniäsi tai vävysi saa lasten huoltajuuden, kysy lapseltasi, voisitko osallistua tapaamiskertoihin, mikäli hänellä on oikeus niihin.
9. Mikäli välisi lapsenlapsiisi eivät tunnu parantuvan, kannattaa hakea vertaistukea. Asiasta voi jutella muiden isovanhempien kanssa, joilla on samoja ongelmia. Vertaistukea voi hakea esimerkiksi Suomen isovanhemmat ry:n kautta. (www.isovanhemmat.fi)
10. Koskaan ei ole liian myöhäistä korjata välejä lapsenlapsiisi. On helpompaa elää, kun asiat ovat kunnossa.
Uusimmat
-
00:01
Kirja: Krista Pärmäkoski paljastaa rajut oireensa: ”Olin varma, että olin tullut hulluksi”
-
23:56
Maksuhäiriöisiä tuhansia enemmän kuin vuosi sitten: "Lakimuutos ei ole onnistunut"
-
23:51
Turun puukottajan aikeena oli puukottaa mahdollisimman monta, kunnes oli "alkanut tuntua liian pahalta" – motiivina viha
-
23:47
Syyria: Israel iski Damaskokseen, useita kuollut, myös naisia ja lapsia – MTV seuraa
-
23:35
Attendo-pomo valtavista vähennysaikeista: "Moni tuntee oikeutetusti vihaa" – karmea tieto vanhusten hoivajonosta
-
22:56
11-vuotias tyttö kadonnut Helsingissä, poliisi julkaisi kuvan
-
22:53
Tältä Milton-hurrikaani näyttää avaruudesta – Floridan asukkaille vakava viesti: "Jos jäätte taloonne, siitä tulee arkkunne"
-
22:37
Asiantuntija: Isku Nordeaan ei ole tietomurto vaan "julkisivun töhrintää" – silti poikkeuksellista
-
22:16
Merivartiosto evakuoi rahtialukselta kahdeksan metriä pudonneen ihmisen Selkämerellä
-
22:10
Tappara toipui komeasti shokkialusta – taululle lopulta tyrmäävät lukemat
-
21:47
Mies latasi Onlyfansiin videon yhdynnästä 16-vuotiaan kanssa, videota ei poistettu 1,5 vuoteen – 20 vuoden vankeus uhkaa
-
21:45
Ensitreffit-Anna ja Taina syyllistävät aviomiehiä turvattomuudestaan – vodcast: "Tekosyitä"
-
21:24
Törkeää piittaamattomuutta: Autoilija ei jalankulkijasta paljoa välittänyt
-
21:04
Netanjahu: Israel tappanut Hizbollahin uuden johtajan ja hänen seuraajansakin – video näyttää väitetyn iskun
-
21:00
Hienot huvilat – tässä on kuudes Suomen kaunein koti -finalisti
-
20:57
SM-liigan tähtihyökkääjä ylistää vuolaasti hurjavireistä joukkuetoveriaan – "Pelaa väärässä sarjassa"
-
20:57
Vaatevoro vaihtoi vanhat kenkänsäkin uusiin, toinen yritti viedä yli tonnilla kosmetiikkaa: Molemmilla sama sovituskoppikikka
-
20:30
Huippukokki Tomi Björck sai Australian kansalaisuuden: "Paras paikka maailmassa"
-
20:26
Huuhkajien merkittävin ongelma tapetilla – näin kommentoi tulikuuma kärkimies: "Siinä pitää parantaa"
-
20:18
Öljyn hinta reippaassa laskussa – Kiinan kysyntä voi hyytyä
-
Lataa lisää