Toimittaja Mikko Knuuttilan kirjoittama uutuuskirja Suuri harppaus huipulle – Kiinan tie urheilun supervallaksi (Like) jäsentelee selkeästi eri vaiheita, jotka ovat johtaneet maailman väkirikkaimman maan urheilun nousuun ja menestykseen.
Lähtökohdat olivat vaatimattomat. Vaikka Kiina oli jo kommunistien lopullisen valtaannousun ja kansantasavallan perustamisen aikaan maailman väkirikkain maa, sen kansa oli rutiköyhää, eikä sillä ollut mainittavaa urheilukulttuuria.
Yhden merkittävän poikkeuksen teki kuitenkin laji, jota puhemies Mao Zedong kuvasi myöhemmin Kiinan uudeksi ”henkiseksi ydinaseeksi”, ja jonka vaikutuksella maa lähensi suhteitaan Yhdysvaltoihin ja avasi rajojaan niin urheilussa kuin muilla elämänaloilla.
Innostuksen lajiin huomasi jo Edgar Snow vieraillessaan kommunistien hallitsemalla alueella vuonna 1936. Hän näki joka puolella pingispöytiä ja innokkaita Kansan vapautusarmeijan sotilaita lyömässä palloa verkon yli toisilleen.
Toimittaja Mikko Knuuttilan kirjassa Suuri harppaus huipulle – Kiinan tie urheilun supervallaksi (Like) on annettu syystäkin painoarvoa maan kansallislajille pöytätennikselle.
Laijin suosion alkuräjähdystä Kiinassa ei eritellä tarkemmin, mutta 1900-luvun taitteessa popularisoitu laji rantautui maahan kaiketi vilkkaan ja länsimaisille vaikutteille alttiin satamakaupungin Shanghain kautta.
Joka tapauksessa pöytätennistä pelattiin Shanghaissa paljon jo ennen kansantasavallan aikaa ja erityisen suosittua se oli myös Knuuttilan kirjan perusteella juuri kommunistien keskuudessa. Heidän noustuaan valtaan vuonna 1949 Mao julisti pöytätenniksen Kiinan kansallispeliksi.
Pöytätenniksen asema sementoitui lopullisesti vuoden 1959 jälkeen, kun hongkongilainen Rong Gotuan oli voittanut samana vuonna MM-kultaa Saksan liittotasavallassa järjestetyissä kisoissa. Hän oli historian ensimmäinen kiinalainen maailmanmestari kaikki lajit mukaan laskettuna.
Rong oli jo ennen MM-kisamatkaa lupautunut edustamaan Kiinaa.
Vastineeksi hän saisi miltei kuninkaallisen kohtelun. Rong sai asuttavakseen talon, joka aiemmin oli kuulunut Tšiang Kaišekille (toim. huom. Kiinan entinen valtionjohtaja), hänelle tarjottiin parasta mahdollista ravintoa ja hänen kuukausipalkkansa oli kaksi ja puoli kertaa tavallisen työläisen palkkaa suurempi. Lisäksi Rong pääsi hoitamaan tuberkuloosinsa kuntoon parantolaan eteläiseen Guangdongin maakuntaan.
Kun Rong palasi maailmanmestarina Saksasta, hän sai kansallissankarin vastaanoton.
Pääministeri Zhou Enlai järjesti Rongille tervetuliaisjuhlan tavallisesti valtiovieraiden kestitsemiseen tarkoitetussa Beijing Hotelissa. Itse Mao onnitteli Rongia henkilökohtaisesti ja kutsui pöytätennistä Kiinan uudeksi ”henkiseksi ydinaseeksi”.
Kiina järjesti MM-kisat keskellä nälänhätää
Saksan Dortmundissa järjestettyjen kisojen yhteydessä Kiina sai muutakin kuin Rongin tuoman maailmanmestaruuden, sillä maailman pöytätennisliiton brittiläinen puheenjohtaja Ivor Montagu ehdotti maalle MM-kisojen järjestämistä vuonna 1961.
Siihen Kiina tarttui suurella innokkuudella maan sekasortoisesta tilanteesta huolimatta.
Nälänhädän keskellä maa rakensi MM-kisoja varten 15 000 henkeä vetävän upouuden Pekingin työläisten urheilukeskuksen, jossa turnaus pelattiin. Kisojen avajaisia kunnioittivat läsnäolollaan kansantasavallan johtohenkilöt, kuten Zhou Enlai, Deng Xiaoping ja He Long. Kiina pääsi myös juhlimaan menestystä: Zhuang Zedong voitti miesten kaksinpelin kultaa ja Qiu Zhonghui vei nimiinsä naisten kaksinpelin kirkkaimman mitalin. Kiina voitti miesten joukkuekisan ja yhteensä kaksikymmentä mitalia. Valtiojohto ylisti pelaajia ”kansan sankareiksi” ja ”valtakunnalle kunniaa tuoneiksi henkilöiksi”.
Menestys ruokki pöytätenniksen suosiota Kiinassa entisestään ja teki lajista lopullisesti maan "oman". Sillä oli myös ratkaisevan tärkeä rooli maan ulkopoliittisessa avautumisessa Yhdysvaltojen suuntaan.
Pöytätennisdiplomatia avasi padot
Muusta maailmasta eristäytynyt Kiina yllätti keskellä kulttuurivallankumoustaan ja Vietnamin sodan yhä pauhatessa, kun se kutsui vierailulle joukon amerikkalaisia pöytätennispelaajia vuonna 1971. Lähentyminen oli alkanut kolminkertaisen maailmanmestarin Zhuang Zedongin pienestä eleestä erehdyksissään kiinalaisten pelaajien bussiin astuneelle amerikkalaispelaajalle Glenn Cowanille Japanin Nagoyassa järjestetyissä MM-kisoissa.
Zhuangia rohkaisi ratkaisussaan kenties se, että Mao oli virallisesti päättänyt tuhoisan ja väkivaltaisen kulttuurivallankumouksen jo kaksi vuotta aiemmin, eikä pelaaja kokenut enää mahdollisten kostotoimien uhkaa niin konkreettisena. Yhden teorian mukaan Zhuang puolestaan toteutti vain ylempänä valtiojohdosta annettua käskyä.
Kiinalaisella pöytätennismestarilla oli kädessään kaksi lahjaa: rintamerkki, jossa oli puhemies Maon profiilikuva ja silkkikangas, johon oli painettu kuva kuuluisasta Keltaisesta vuoresta.
Valokuvat ystävyyden löytäneistä urheilijoista levisivät ympäri maailman, ja lähestyminen johti lopulta Kiinan joukkueen esittämään sensaatiomaiseen kutsuun amerikkalaisille saapua vierailulle suljettuun maahan. Ajatus kutsusta oli lopulta itsensä uunilääketokkuraisen Maon esittämä.
Sairaanhoitaja pyysi Maoa toistamaan määräyksensä ja vetosi aiempaan käskyyn: ”Olette jo ottanut unilääkkeen. Pitääkö sanojanne kuunnella?” Puhemies vastasi: ”Kyllä! Ja toimi nopeasti, muuten aika loppuu.”
Onnistunutta pöytätennisvierailua seurasi nopeasti korkeamman tason tapaamiset Kiinan ja Yhdysvaltojen välillä.
”Pöytätennisdiplomatiaksi” ristitty vierailu avasi tien viralliselle diplomatialle, joka tuotti vuoden 1971 heinäkuussa koko maailman yllättäneen ilmoituksen: Yhdysvaltain presidentti Richard Nixon piti tv-puheen, jossa hän kertoi turvallisuusneuvonantajansa Henry Kissingerin käyneen salaa Pekingissä tapaamassa Kiinan pääministeriä Zhou Enlaita. Nixon ilmoitti myös aikovansa itse vierailla Kiinassa seuraavana vuonna. Ilmoitus hämmensi paitsi Neuvostoliiton myös Yhdysvaltain liittolaiset.
Nixon vieraili Kiinassa viikon ajan vuonna 1972 ja tapasi pääministeri Zhoun lisäksi myös puhemies Maon. Keskusteluissa päätettiin maiden välien normalisoimisesta.
Jo kovin sairaalloinen Mao nosti keskustelussa esiin sen, kuinka pöytätennis avasi yhteyden Kiinan ja Yhdysvaltojen välille.
Kiina kahminut 32 olympiakultaa
Kenties pöytätennisdiplomatian rohkaisemana Kiina alkoi nähdä urheilun tuomia yhteiskunnallisia mahdollisuuksia ja sai Kansainvälisen olympiakomitean kanssa sovitettua Taiwanin kysymystä koskevan kiistansa 1970-luvun lopulla. Kiinan kansantasavalta palasi täysimittaisesti osaksi olympialiikettä, kun se osallistui vuoden 1980 Lake Placidin talviolympialaisiin.
Kahdeksan vuotta myöhemmin Kiinan kansallispeli pöytätennis hyväksyttiin olympialajiksi, ja vaikka maan urheilu on kehittynyt läpi lajikirjon valtavin harppauksin, pöytätenniksessä se on ollut erityisen lyömätön.
Vuonna 1988 pöytätenniksestä tuli olympialaji, minkä jälkeen jaetuista 37 olympiakullasta kiinalaispelaajat ovat voittaneet 32. Ainoat poikkeukset ovat Etelä-Koreaan menneet kolme kultaa, Japanin sekanelinpelinvoitto Tokion kisoissa 2021 ja ruotsalaisen Jan-Ove Waldnerin Barcelonassa 1992 voittama kaksinpelin kulta.
Maon julistus pöytätenniksestä Kiinan kansallispelinä on ikääntynyt jo 72-vuotiaaksi, mutta pitää yhä visusti paikkansa. Yleisen arvion mukaan lajia harrastaa nykyisin noin 300 miljoonaa kiinalaista, joista noin neljännes kilpailee tosissaan.
Kursivoidut tekstiosuudet ovat lainauksia kirjasta Suuri harppaus huipulle – Kiinan tie urheilun supervallaksi (Like).