Eläkkeelle siirtyessä säästöillä voi olla suuri merkitys elämään. Myöhemmällä iällä säästämisen aloittaminen ei ole kuitenkaan myöhäistä.
Osuuspankin säästämisen ja sijoittamisen johtaja Katja Taponen kertoo, että viidenkymmenen ikävuoden jälkeenkään eläkesäästämisen aloittaminen ei ole myöhäistä.
– Kun ajattelee 50-vuotiasta, hänellä voi olla työelämää jäljellä vielä 15 vuotta. Ilman muuta kannattaa aloittaa säästäminen. Olisi hienoa, jos säästämisen voisi aloittaa aikaisemmin, mutta ei se myöhäistä vanhemmalla iälläkään ole.
Miten aloittaa?
Tärkeintä Taposen mukaan on, että säästäminen on säännöllistä ja omaan riskinkantokykyyn sopivaa. Tämä tulisi myös huomioida, mikäli haluaa hakea parempaa tuottoa sijoituksilleen.
– Kannattaa varata aika asiantuntijalle, että varmasti löytyy asiakkaalle sopivin ratkaisu säästämiselle, Taponen ohjeistaa.
Taponen ei suosittele aloittamaan myöhemmällä iällä säästämistä eläkevakuutuksien kautta. Muita sijoitusvälineitä kannattaa kuitenkin käyttää. On tärkeää selvittää, minkälainen oma riskiprofiili on, ja tehdä sen perusteella valintoja.
Millä tavalla voi säästää?
Taponen nostaa hyvänä säästämisvaihtoehtona rahastosäästämisen.

