Näin helposti voit tehdä kasvisliemikuutioita itse
Suurin osa kotikokkaajista ostaa kaupasta valmiita, edullisia liemikuutioita. Itse tehdyt liemikuutiot ovat kuitenkin paljon maukkaampia ja ravinnerikkaampia.
Hienoissa ravintoloissakin liemi valmistetaan alusta loppuun itse. Kokeile helpolla kotiohjeella liemikuutioiden tekemistä!
Voit käyttää pitkälti mitä tahansa juureksia, vihanneksia ja yrttejä liemen valmistamiseen oman makusi mukaan. Järkevintä on käyttää juureksista ja vihanneksista sellaiset osat liemeen, jotka normaalisti heittäisit saman tien biojätteeseen. Esimerkiksi porkkanan kannat, tuoreyrttien varret ja kaalin kannat voi mainiosti heittää liemeen mukaan antamaan makua. Kukkakaali ja selleri sopivat erinomaisesti kasvisliemeen. Muista puhdistaa ja kuoria ainesosat huolellisesti ennen pataan laittamista.
Mausteiksi sopivat muun muassa yrtit, laakerinlehti, lipstikka, persilja, sipuli, valkosipuli, suola ja pippuri.
Näin teet itse kasvisliemikuutioita
Puhdista halutut vihannekset, ja kuullota niitä hetki öljyssä kattilan tai padan pohjalla. Lisää pari litraa kylmää vettä päälle. Lisää joukkoon halutut mausteet. Mausteita voi olla melko runsaasti. Liemestä on hyväkin tulla melko väkevää. Lorauta joukkoon viinietikkaa tai valkoviiniä.
Kiehuta vettä hiljalleen kannen alla parin tunnin ajan. Tarkista välillä, että pienimmät vihannespalaset eivät hajoa liemeen kokonaan. Ota kauhalla pois ne vihannekset, jotka alkavat hajoilla.
Siivilöi lopuksi liemi tiheän siivilän avulla vaikka lasiseen kannuun. Kun liemi on jäähtynyt, kaada se jääpalapusseihin tai jääpalamuottiin ja laita pakkaseen talteen. Pakastetut liemikuutiot säilyvät kuukausia hyvänä. Näin voit aina keittoa tai pataa valmistaessasi ottaa omasta pakastimestasi käyttövalmiin liemikuution.
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää