Yhdysvalloissa Texasissa lannoitetehtaan räjähdys sai alkunsa tulipalosta tehtaalla. Siitä, mikä aiheutti räjähdyksen, ei ole vielä tietoa. AFP:n haastatteleman avustavan palopäällikön mukaan aiheuttaja olisi ollut ammoniakki.
Ammoniakki on yksi tärkeimpiä lannoitteiden raaka-aineita joka puolella maailmaa riippumatta siitä, minkä tyyppistä lannoitetta tehdään.
Suomessa ammoniakin varastoinnin turvallisuus pyritään varmistamaan ammoniakkivuodosta hälyttävien "haistelijoiden", ennakoivan kunnossapidon sekä viranomaisvalvonnan avulla, kertoo Yara Suomi Oy:n Siilinjärven tehtaan johtajan Taisto Koivumäki.
Suomalaiset lannoitteet ovat moniravinteisia lannoitteita, joissa on kaikkia pääravinteita eli typpeä, fosforia ja kaliumia. Kaiken typen lähtökohta on ammoniakki, Koivumäki kertoo.
– Ammoniakkia käytetään myös typpihapon valmistuksessa ja typpihappoa puolestaan lannoitteiden valmistuksessa. Ammoniakki tulee siis lannoitteisiin kahta reittiä.
Ammoniakki on normaaliolosuhteissa kaasumainen yhdiste. Ammoniakkia säilytetään nesteytettynä, joko korkeassa paineessa (kesällä noin 10 baaria) tai normaalipaineessa erittäin kylmässä (-33 C). Suomessa käytetään molempia varastointitapoja. .
Yara Suomi Oy:n Siilinjärven tehtailla on jatkuvatoimiset haistelijat, jotka hälyttävät, jos säiliö vuotaa, Koivumäki kertoo.
– Antureita on siten, että yhden anturin vikaantuminen ei vielä aiheuta vaaraa.
Säiliöitä seurataan ennakoivan kunnossapidon puitteissa. Tämän lisäksi säiliöille on määritelty viranomaistarkastukset. Säiliöt on lisäksi sijoitettu viranomaisten määrittämien turvaetäisyyksien päähän palokuormaa aiheuttavista rakennuksista, toteaa Koivumäki.
– Suoja-alue on Yaralla yleensä suurempi, kuin mitä viranomaiset edellyttävät.
(MTV3)
Asiantuntija: Ammoniakin räjähtäminen on erittäin epätodennäköistä