Äitienpäivän vieton juuret ovat Yhdysvalloissa, mutta sitä vietetään ympäri maailmaa.
Suomessa äitejä muistetaan kukin, kortein ja lahjoin aina toukokuun toisena sunnuntaina, mutta eri puolilla maailmaa sitä vietetään hieman eri aikoihin. Lue, kuinka kahdeksassa eri maassa juhlitaan äitejä!
Ranska
Laki vuodelta 1950 määrää äitienpäivää vietettäväksi toukokuun neljäntenä sunnuntaina (tänä vuonna 24.5.). Jos äitienpäivä osuu samalla päivälle helluntain kanssa, sitä siirretään viikolla taaksepäin. Päivää vietetään samaan tapaan monen muun valtion kanssa – äitejä muistetaan kortein, kukkasin ja perheet aterioivat yhdessä.
Venäjä
Entisessä Neuvostoliitossa äitejä juhlittiin kansainvälisenä naistenpäivänä, maaliskuun 8. päivä. Vuonna 1998 Venäjällä otettiin käyttöön myös äitienpäivän juhliminen marraskuun viimeisenä sunnuntaina, mutta suurin osa lahjoista annetaan silti maaliskuussa.
Thaimaa
Äitienpäivää vietetään Thaimaassa elokuun 12. päivä kuningatar Sirikitin syntymäpäivän kunnioittamiseksi. Seremoniat ja paraatit juhlistavat molempia juhlapäiviä.
Etelä-Afrikka
Etelä-Afrikassa äitejä juhlitaan toukokuun toisena sunnuntaina. Eteläafrikkalaiset juhlivat päivää sen todellisessa merkityksessä tunnustamalla äitiensä merkityksen heidän elämässään ja kiittäen heitä rakkaudesta ja huolenpidosta.
Etelä-Afrikassa suosituin äitienpäiväkukka on neilikka. Ihmiset koristautuvat punaisin tai vaaleanpunaisin neilikoin muistaakseen elossa olevia äitejään. Valkoiset neilikat taas symboloivat edesmenneitä äitejä.



