Haluaisitko sinä muistaa elämäsi jokaisen hetken kuin eilisen tai kuulla makuja?
Mnn.com listasi erikoisimmat ihmiskyvyt. Oletko sinä kuullut näistä?
Supermaistajat
Noin 25 prosentilla ihmisistä on kielessään enemmän makunystyjä kuin muilla. "Supermaistajat" maistavatkin ruoat muita paremmin.
Synestesia
Synestesia saa ihmisen aistit sekoittumaan niin, että hän voi nähdä musiikin, maistaa värit, ja esimerkiksi tietyt sanat voivat näyttäytyä aina samanlaisena värisävynä. Erään arvion mukaan noin yhdellä 200:sta ihmisestä on synestesia. Synestesia on yleisempää naisilla.
Savant-ilmiö
Savant-ilmiö on monille tuttu Sademies-elokuvatsa, jossa Dustin Hoffman esitti autistista miestä, jolla oli uskomaton kyky muistaa asioita.Savant-ilmiö koskettaakin usein ihmisiä, joilla on kehitysvamma.
Savant-ilmiössä ihminen on uskomattoman lahjakas yhdellä elämän osa-alueella: hän voi osata laskea vaikeita matemaattisia kaavoja päässään tai säveltää tai maalata upeasti.
Kaikuluotaus
Esimerkiksi lepakot ja delfiinit käyttävät kaikuluotausta. Myös sokea ihminen voi oppia "näkemään" esineet lähellään kaikuluotauksen avulla: ihminen päästää klikkausääniä ja kuuntelee sitten ympäristöä saadakseen tietää ympärillä olevien esineiden koon ja etäisyyden.
Esimerkiksi lapsena näkönsä menettänyt Dan Kish on niin lahjakas kaikuluotaaja, että voi pyöräillä vuoristoteillä ja jopa kaupungin ruuhkaisilla kaduilla.
Hyperthymesia
Hyperthymesiasta kärsivä (tai kenties siitä nauttiva) henkilö muistaa oman elämänsä tapahtumat uskomattomalla tarkkuudella. Jos annat hänelle minkä tahansa menneisyyden päivämäärän, hän osaa kertoa, mitä tuona päivänä tapahtui. Muistatko itse, mitä teit 10.5.2003?

