Myytti Cristiano Ronaldon kohusiirron ympärillä murtui vihdoin – suurseurat shokissa, kun salainen herrasmiessopimus paljastui: "Mitä helvettiä siellä on tapahtunut?"

0:56
Cristiano Ronaldo mättää nykyään maaleja Juvantuksessa – tässä tähden jäätävä kaukolaukausosuma Mestarien liigasta viime elokuulta.

Kaikkien aikojen jalkapallolegendoihin jo nyt lukeutuvan Cristiano Ronaldon päätyminen 18-vuotiaana Manchester Unitediin on tarina, josta on tunnettu lähinnä niin sanottu populaarikulttuurin versio. Totuus on kuitenkin vaiherikkaampi.

Julkisuudesta nauttineen version mukaan Manchester United kohtasi harjoitusottelussa Sporting Lissabonin, United-puolustaja John O’Shea oli saada migreenin räjähtävän nopean ja ääritaitavan portugalilaispojan kanssa ja vaati paluumatkalla muiden pelaajien kanssa päävalmentaja Sir Alex Fergusonia hankkimaan laitahyökkääjän Manchesteriin.

Muuttujia oli kuitenkin useampia.

Vuonna 2003 kykyjenetsijät joka puolelta maailmaa olivat suunnanneet viikonlopuksi Portugaliin, jonka pääsarjakauden päätöskierroksella esiintyi kaksi Sporting Lissabonin nuorta lahjakkuutta.

Toisella laidalla viiletti harvinaisilla nopeusominaisuuksilla varustettu Ricardo Quaresma, jonka profiilista vaikuttui eniten FC Barcelona. Taitava Quaresma siirtyi Kataloniaan vielä myöhemmin samana kesänä.

Liverpool oli puolestaan iskenyt silmänsä toisella laitakaistalla operoineeseen talenttiin. Hänestä muutkin olivat vaikuttuneita.

Portoa valmentanut Jose Mourinho halusi tietää, oliko tämä 18-vuotias ”Marco van Bastenin poika”. Hammasrautoihin ja hieman liian isoon pelipaitaan sonnustautunut nuori kyky oli Cristiano Ronaldo.

Pahaa aavistamaton Liverpool

Liverpoolin apuvalmentajana tuolloin toiminut Phil Thompson illasti vielä samana iltana Portossa jalkapalloagentti Tony Henryn kanssa. Thompson halusi saada selville, kuinka vaikeaa olisi saada Sporting luopumaan teinitähdestä.

Henry työskenteli Wayne Rooneyn agenttinakin toimineelle Paul Stretfordille, joka oli antanut alaiselleen tehtävän: etsi Cristiano Ronaldolle Valioliiga-seura.

Vaikka Porto oli voittanut Sportingin 2-0, Liverpool oli nähnyt tarpeeksi.

– Muistan yhä Tonyn tarkat sanat. Keskustelu oli erittäin mukava ja rentoutunut. ”Neljä miljoonaa puntaa, ja se voidaan jakaa tasan neljän vuoden mittaiselle sopimukselle”. Ehdotus vaikutti varsin järkevältä. Sitten kysyin palkasta ja Tony kertoi minulle sen olevan miljoona puntaa vuodessa, nettona, Thompson muistelee The Athleticin artikkelissa.

– Se oli 18-vuotiaalle paljon rahaa. Tonyn mukaan palkka oli kuitenkin neuvoteltavissa. Huomasin heidän todella yrittävän hankkiutua hänestä eroon. Me olimme halukkaita ja poika oli selvästi suuri lahjakkuus.

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Liverpoolin managerina tuolloin toiminut Gerard Houllier halusi myös itse nähdä Ronaldon tositoimissa. Hän matkusti Etelä-Ranskaan, jossa Ronaldo pelasi Portugalin alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa.

Oltiin tilanteessa, jossa Liverpoolin puolelta Ronaldon sopimukselle oli perusta, kun pelaajan palkasta vain päästäisiin yhteisymmärrykseen. Thompson kertoo kuitenkin, että seuraavaksi tapahtui jotain odottamatonta. Elettiin elokuun 12. päivää vuonna 2003.

– En ikinä unohda, mitä tapahtui seuraavaksi. Lounastimme tiistaiaamuna harjoituskeskuksessa ja Sky Sports julkaisi keltaisella pohjalla: ”Manchester United on kiinnittänyt Cristiano Ronaldon 12,2 miljoonalla punnalla”. Gerard ja minä melkein tukehduimme ruokaamme. Muistan hänen hypänneen ylös sanoen ”mitä helvettiä siellä on tapahtunut?”

Vihainen Wenger

The Athleticin tekemä selvitys aiheesta paljasti, että Unitedilla oli vain vähän havaintoja Ronaldosta, kun Arsenal ja Liverpool seurasivat häntä jo viikoittain.

Ronaldon siirto Manchesteriin johti myöhemmin myös viiden vuoden oikeustaisteluun Paul Stretfordin ja Jorge Mendesin välillä repien Rooney ja Ronaldon agenttien henkilökohtaiset välit rikki aina tähän päivään asti.

Arsenalin pitkäaikaisen päävalmentajan Arsene Wengerin kerrotaan myös suuttuneen Ronaldon menettämisestä niin paljon, ettei ranskalaisvalmentaja hankkinut enää yhtäkään Mendesin pelaajaa.

Wengerin kiukun voi ymmärtää. Myös Arsenal oli rakennellut Ronaldon hankkimista ja pelaaja oli lentänyt marraskuun 24. päivä vuonna 2002 Lontooseen seuran alustavaan terveystarkastuksen.

Yhdeksän kuukautta myöhemmin United julkaisi Ronaldon sopimuksen.

Tarina oli myös ollut lähellä saada takavasemmalta muuttujan vielä aikaisemmin, kun Ronaldoa oli vuonna 2002 tarjottu ranskalaiselle Lyonille. Seura kieltäytyi, koska sillä ei ollut tietoa, kenestä oli kysymys.

Edellä mainittujen lisäksi oman versionsa Ronaldon havittelusta ovat vuosien varrella kertoneet Barcelona, Juventus, Tottenham ja monet muut eurooppalaisen jalkapallon suuret.

Carlos Queiroz

Miten Manchester United lopulta siis onnistui saamaan pelaajan, joka johdatti seuran lukuisiin mestaruuksiin ja pokaaleihin ennen siirtymistään Real Madridiin vuonna 2009?

Huolimatta Arsenalin ja Liverpoolin hyvistä asetelmista United oli laatinut yksityiskohtaisen suunnitelman, miten heillä olisi viime kädessä parhaat kortit pelissä, jonka panoksena oli kenties kaikkien aikojen lahjakkain jalkapalloilija.

Sir Alex Ferguson oli solminut kesällä 2002 epävirallisen liiton Sportingin kanssa. Idea sopimukseen oli tullut Fergusonin apuvalmentajaksi saapuneelta Carlos Queirozilta, joka entisenä Sportingin valmentajana tunsi portugalilaisen jalkapallon läpikotaisin.

”Strategisen kumppaanuuden” näennäinen tarkoitus oli jakaa tietoa pelaajatarkkailusta, harjoittelusta ja pelaajien kehittämisestä. Yhteistyö ei taannut Fergusonille automaattista ohituskaistaa Sportingin lahjakkaimpiin nuorisotähtiin, mutta vahvisti brittiseuran asemaa siirtomarkkinoilla portugalilaisseuran silmissä muihin kilpailijoihin nähden.

Illallinen

United ja Sporting kohtasivat maineikkaaksi muodostuneessa harjoitusottelussa elokuun 6. päivä vuonna 2003.

Ottelua ympäröineet tapahtumat ovat säilyneet tunnetuimpana versiona Ronaldon United-siirron taustalla, mutta todellisuudessa tarina kaiken ratkaisseesta harjoitusottelusta huvittaa Ronaldon agenttia Jorge Mendesiä sekä pelaajaa itseään.

– Tiesin jo etukäteen, että tulevaisuuteni olisi Manchesterissa. Huolimatta kaikesta, mitä siitä on kirjoitettu, Unitedin kiinnostus minua kohtaan ei herännyt vain sen ottelun myötä. Vaikka tiesin pelanneeni hyvin, kyse ei ollut vain tuon illan otteista, Ronaldo kertoi.

Ottelua edeltäneenä iltana Ferguson istui illallisella Sportingin seurapomojen Jose Bettencourtin ja Miguel Ribeiro Tellesin kanssa Portugalin Cascaisissa.

”Superagenttina” nykyään tunnettu Jorge Mendes saapui niin ikään paikalla illan puolivälissä yhdessä tämän oikeana kätenä toimineen veljenpojan kanssa. Keskustelu kääntyi Ronaldoon.

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Osapuolet tiesivät, että Ronaldinho oli äskettäin torjunut Unitedin tarjouksen ja valinnut Barcelonan. David Beckham oli siirtynyt Real Madridiin ja Juan Sebastian Veron oli matkalla Chelseaan.

Jo tuolloin taitavasti agentin tehtäviä hoitanut Mendes tunsi Unitedin vimman Ronaldoa kohtaan, näiden maksukyvyn ja neuvoi Sporting-johtoa toimimaan sen mukaisesti.

Illallisen jälkeen Ferguson ja Mendes solmivat hotellihuoneessa herrasmiessopimuksen, joka tarkoittaisi Ronaldolle viiden vuoden sopimusta sekä yhtä lisävuotta lainalla Sportingissa.

Kun kuuluisa harjoitusottelu pelattiin seuraavana iltana, Ronaldo tiesi siirtonsa Manchesteriin olevan jo sovittu. Portugalilaisen esitys ottelussa oli vaikuttava, mutta todellisuudessa vain yksi asia muuttui: Ferguson ymmärsi ottelun aikana haluavansa Ronaldon Englantiin entistäkin nopeammalla aikataululla.

Lähde: The Athletic

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja