Myös ensi viikko jatkuu hyvin märkänä – sitten koittaa uusi käänne ja kartat kuivuvat! Pekka Pouta näyttää, miten Atlantin tapahtumat vaikuttavat Suomeen

Lähes jatkuviin sateisiin kyllästyneille on hyviä uutisia tuoreessa kuukausiennusteessa. Sen mukaan sateenvarjoille saadaan hetkeksi heittää hyvästit, mutta sitä ennen on vielä luvassa hyvin märkää säätä.

Meteorologi Pekka Pouta kertoo MTV Uutiset Livessä, että Atlantilla oleva laaja ja voimakas matalapaine nostaa Suomeen lounaasta hyvin lämmintä ilmaa ja sadealueita toisensa perään vielä ensi viikolla.

Sen jälkeen kuitenkin koittaa käänne marraskuun toisella viikolla, mikä näkyy jo osin lyhyemmän ajan ennusteessakin.

Marraskuun puolivälissä kuivempaa

Matalapaine vaikuttaa nimittäin antavan ennusteiden mukaan periksi ensi viikon, kun Atlantilla olevan matalapaineen tilalle tulee korkeapaineen alue.

– Se todennäköisesti kääntää tilanteen siten, ettei kaikista lämpöisin ilma enää pääse Suomeen, vaan meille tulee viileämpää ja kuivempaa ilmaa Norjasta, Pouta kertoo.

Käänne tarkoittaisi myös sitä, että lämpötilat palaisivat lähelle vuodenajan keskiarvoja, mutta kuukausiennusteen mukaan oltaisiin kuitenkin hieman niiden yläpuolella.

– Ennen kaikkea ennusteen toteutuminen tarkoittaisi kuivempaa säätä etenkin maan eteläosassa.

Marraskuun puolivälin jälkeen kuukausiennusteen ennustettavuus häviää eikä siitä eteenpäin säästä voi tällä hetkellä Poudan mukaan tapahtua mitä tahansa.

Katso koko kuukausiennuste yllä olevalta videolta!

Lue myös:

    Uusimmat