Murheellisesta syöksykierteestä kohti historiallista marraskuun iltaa – Huuhkajien vuosikymmen huipentui sukupolvien unelman täyttymiseen

Tulosruutu 15.11.2019 7:20
Huuhkajien ensimmäinen EM-kisapaikka varmistui marraskuussa Töölön jalkapallostadionilla.

MTV Urheilu kertaa päättyvän vuosikymmenen merkittäviä suomalaisia urheilutekoja upean videomateriaalin kera 2010-luvun viimeisinä päivinä. Tänään tiistaina on Huuhkajien uroteon vuoro.

Miesten ensimmäisen arvokisapaikan odotettiin saavutettavan jo paljon ennen vuotta 2019. Mixu Paatelainen astui Huuhkajien päävalmentajaksi keväällä 2011 Stuart Baxterin heikon karsinta-alun jälkeen, mutta Suomi jäi lopulta 14 pisteen päähän vuoden 2012 EM-kisoista.

Vuoden 2014 MM-karsinnoissa Suomi jäi Espanjan ja Ranskan jälkeen lohkon kolmanneksi, mutta 1-1-tasapelistä Espanjaa vastaan Gijonissa tuli osa suomalaisen jalkapallon folklorea, Gijonin ihme.

Huuhkajilla oli käynyt erinomainen arpaonni kesän 2016 EM-karsintoihin, kun se arvottiin samaan lohkoon Pohjois-Irlannin, Romanian, Unkarin, Färsaarten ja Kreikan kanssa. 

"Kaikkien aikojen karsinnat", kuten kannattajat ne etukäteen nimesivät, päättyivät kuitenkin kaikkien aikojen mahalaskuun. Suomi voitti kymmenestä ottelustaan kolme, pelasi kolmesti tasan ja hävisi neljä ottelua jääden lohkon neljänneksi.

Tämän jälkeen päävalmentajaksi palkattiin ruotsalainen Hans Backe, jonka alaisuudessa Huuhkajat ryömi kenties historiansa syvimmissä mudissa, eikä voittanut vuonna 2016 otteluakaan.

Valmennusryhmään pitkään kuulunut Markku Kanerva nimitettiin kolmen vuoden sopimuksella Huuhkajien päävalmentajaksi joulukuussa 2016. Kanervan johdolla maajoukkue hävisi viimeisestä viidestä MM-karsintojen ottelusta vain yhden.

Syksyllä 2018 käynnistyi Kansojen liiga, josta katsotaan myös alkaneen Huuhkajien nykyinen kultainen aikakausi.

Useiden kokeneiden pelaajien maajoukkueuran päättymisistä huolimatta Suomi voitti eurooppalaiseksi huippumaalintekijäksi kehittyneen Teemu Pukin johdolla neljä ottelua ja hävisi kaksi, mikä kantoi Suomen lohkovoittoon ja B-liigaan nousuun.

Suomi ei lopulta Kansojen liigan reittiä EM-kisoihin koskaan tarvinnut, sillä se eteni maaliskuussa alkaneista karsinnoista EM-kisoihin lohkon toisena joukkueena Italian kanssa.

Suomi voitti kymmenestä ottelustaan kuusi ja hävisi neljä. Kisapaikka varmistui marraskuun 15. päivä perjantaina Töölössä pelatussa kotiottelussa Liechtensteinia vastaan, jonka Suomi voitti Jasse Tuomisen ja Pukin maaleilla 3-0. 

Huuhkajien ensimmäinen arvokisaottelu on ohjelmassa 13. kesäkuuta Kööpenhaminassa Tanskaa vastaan.

Juttua korjattu klo 10.45: Mixu Paatelainen tuli vuoden 2012 EM-karsinnoissa Stuart Baxterin tilalle. Vuoden 2016 karsinnoissa Unkari oli mainittu kahdesti, tilalle lisätty Kreikka.

Lue myös:

    Uusimmat