AVA Dokumenttina nähdään tiistaina Jean-Paul Gaultier, Haute Couturen kapinallinen.
Tiistaina AVAlla esitetään dokumentti Jean-Paul Gaultier, Haute Couturen kapinallinen. Muotisuunnittelija Jean-Paul Gaultier on saanut muotipiireissä lempinimen L'enfant terrible.
Termillä tarkoitetaan luovaa neroa, joka ei kangistu kaavoihin vaan toimii jopa törkeästi ja kapinallisesti luodessaan uutta.
Gaultier on kohahduttanut muun muassa pukemalla miehet hameisiin ja käyttämällä näytöksissään vanhoja, tatuoituja tai lävistettyjä malleja eteeristen peruskaunottarien sijaan.
60-vuotias Gaultier ei ole opiskellut muotisuunnittelijaksi; hän pääsi pinnalle lähetettyään omatoimisesti luonnoksiaan muotisuunnittelijoille. PierreCardin vaikuttui nuoren Gaultierin taidoista siinä määrin, että palkkasi tämän assistentikseen 1970-luvulla.
Gaultier on uransa varrella vaatettanut esimerkiksi poppari KylieMinogueta, shokkirokkari MarilynMansonia ja Madonnaa 1990-luvun Blond Ambition -kiertueella. Mies ei osannut aavistaa, että Madonnan puvustamisesta ja erityisesti tämän "tötterö-rintaliiveistä" tulisi hänen uransa merkkipaalu.
– Olin Madonna-fani ja siksi mielissäni yhteistyöstä hänen kanssaan. En sen vuoksi, että se tekisi hyvää uralleni, Gaultier totesi Telegraph-lehdelle vuonna 2010.
Millainen persoona hän on?
Gaultier on suunnitellut puvustuksen Fifth Element -elokuvaan sekä suunnitellut useita hajuvesiä. Le Mâle -miestentuoksu on myydyimpiä miesten hajusteita Euroopan unionin alueella.
Muotimaailma ei ole Gaultierin ainoa temmellyskenttä: vuonna 1988 mies julkaisi How To Do That -nimeä kantavan tanssisinkun, ja vuonna 1993 hän juonsi Eurotrash-nimistä televisio-ohjelmaa. Hän on toiminut vuonna 2012 tuomarina Cannes Film Festival -elokuvafestivaaleilla.
Jean-Paul Gaultier, Haute Couturen kapinallinen -dokumentissa Gaultier kertoo omista päämääristään ja esikuvistaan. Millainen persoona on mies, joka puki miehet hameisiin ja teki vaatteiden päälle puetuista alusvaatteista hitin? Gaultier on onnistunut luomaan kokonaan uudenkauneuskäsityksen ja määritelmän "klassiselle".
: Jean-Paul Gaultier, Haute Couturen kapinallinen ti klo 19.00.
AVA/Maria Aarnio
Lähteet: Wikipedia, Vogue
Kuvat: Splash, Getty Images
Uusimmat
-
23:27
Yle: Essayah vastusti Israel-päätöstä yli kolme viikkoa sen jälkeen, kun asiasta oli päätetty
-
22:45
Toimittaja Tel Avivissa: "On tullut tavaraa taivaalta huomattavasti enemmän" – MTV seuraa
-
22:34
Hurrikaani Milton voimistui viidennen asteen hirmumyrskyksi – Floridaan julistettu hätätila
-
22:13
Skandaali Ruotsissa: Liivijengiläinen huippupoliitikon juhlien vakiovieras
-
22:10
Huuhkajille helpotusta? Englannilta tipahti kolme pelaajaa, mukana huippulupaus
-
22:04
Suomalainen yllätysnimi aloittaa kautensa NHL:ssä
-
21:44
VG: Norjalaisvanhuksilta huijattiin rahaa – Suomessa pidätetty 20 ihmistä
-
21:40
Huippumalli Chrissy Teigen pukeutui lateksiin – esittelee myös erikoista tatuointia
-
21:23
Valeasuun sonnustautunut lääkäri antoi äitinsä kumppanille myrkkypistoksen koronarokotteen sijaan
-
21:12
Moni alakoululainen kertoo tuntemattomien lähestyneen somessa – näin vanhempien kannattaa käsitellä asiaa
-
21:06
Etelä-Savon aluevaltuusto piti kokouksen etänä – syynä turvallisuusuhka
-
21:00
Lasten ja nuorten tapaturmaiset kuolemat vähentyneet dramaattisesti – tämä trendi kuitenkin "hirveän huolestuttava"
-
20:49
Olli Jokisen Timrå linjasi suomalaisesta jymyuutisesta: "Emme näe syytä paniikkiin"
-
20:45
Tätä et nähnyt Maajussille morsian -jaksossa! Tällainen oli Samulin ja puolisoehdokas Kristan puhelu
-
20:32
Kuningas Charlesin syöpähoidot keskeytetään – lähtee pitkälle matkalle
-
20:27
Terrorismi, energiakriisi ja pakolaisaallot – näin suursota Lähi-idässä voi iskeä Eurooppaan
-
20:25
Pelastakaa Lapset ei pian enää ota uusia hakijoita kansainväliseen adoptioon – taustalla yksi muutos
-
20:05
Jokereilta tipahti poikkeuksellisen suora ulostulo
-
19:44
Yksi otettu kiinni Israelia tukevan mielenosoituksen yhteydessä Helsingissä
-
19:15
Maajussi-Tarja paljastaa: Ismo huutokauppasi hänet toiselle miehelle – lopputulos yllätti!
-
Lataa lisää