Kaikkihan tietävät, että se aito ja oikea Joulupukki asuu Korvatunturilla, Suomen Lapissa. Itsepäisissä pohjoismaisissa naapureissa ollaan kuitenkin hiukan eri mieltä asiasta. Tanskalaislapset väittävät tiukkaan, että joulupukki asuu Nuukissa, Grönlannissa. Tarinan mukaan pukki sai alkunsa seuraavasti..:
"Kerran, kauan sitten, jääkarhu käveli öiseen aikaan hangilla. Yhtäkkiä se sokaistui valosta. Valo puhui sille ja kertoi tarinan kahdesta veljeksestä, Valosta ja Pimeästä. He eivät jakaneet enää päivää ja yötä sovussa, vaan Pimeä yritti saada maan päälle ikuisen yön. Estääkseen tämän Valo antoi karhulle taikakiven. Kun jääkarhu hieroi kiveä, siitä hyppäsi ulos tulihaltia, ja samaan aikaan jääkarhu muuttui ihmishahmoiseksi. Karhulle kasvoi pitkät valkoiset hiukset ja pitkä valkoinen parta. Haltia antoi hahmolle lämpimän punaisen takin, punaisen hatun, kamikit eli grönlantilaiset hylkeennahkasaappaat, karhunnahkahousut, lapaset ja sauvan. Hänelle annettiin tehtävä matkustaa etelään ja pelastaa valo takaisin maailmaan."
Ei vähempää kuin 13 pukkia
Islantilaiset eivät sitten tyydy pelkkään yhteen joulupukkiin. Ei, heillä pitää joulu-ukkoja olla peräti kolmetoista. Noh, joidenkin mukaan pukkeja on vain yhdeksän. Joka tapauksessa lahjat islantilaislapsille jakaa nyttemmin melko tutunnäköinen Jolasveinn. Mutta jo 12. joulukuuta saakka tontut ovat jakaneet lapsille pikkulahjoja ikkunalaudalle asetettuun kenkään – ehkä. Sarkahousuihin ja villapaitaan pukeutuneilla pahankurisilla Jolasveinar-tontuilla on kaikilla omat nimensä. Jolasveinar tarkoittaa "joulunajan poikia", ja melkoisia kloppeja nämä tontut ovatkin.