11 vuotta sitten Leeviä hävetti. Hän oli matkalla koulusta kotiin, ja hänellä oli kädessään jälki-istuntolappu.
Lapun sisältökin oli jokseenkin tavallisesta poikkeava.
Sitä Leevi ei kuitenkaan tullut ajatelleeksi, että lappu päätyisi vielä kaiken kukkuraksi tuhansien ja tuhansien ihmisten nähtäväksi – kenties jopa valtaapitävien.
Lapussa luki suurin piirtein näin:
”Me oltiin tehty silein etä tyhmästi tytöile näytety kikkeiä”
"Muistan kuin eilisen päivän"
Kuva lapusta päätyi verkkoon joulukuussa 2008. Vuosien varrella siitä on tullut yksi pitkäikäisimmistä suomalaisista meemeistä.
Leevin tietämättään luonnostelemalla formaatilla on sittemmin irvailtu muun muassa Juha Sipilälle.
Vastikään täysikäiseksi tullut Leevi kertoo, että voi jo itsekin nauraa tapahtuneelle.
– Muistan meemin syntymisen kuin eilisen päivän.
Myös varsinaiset lapun syntymiseen johtaneet tapahtumat ovat yhä muistoissa.
– Olin ykkösluokalla ja koulu oli loppumassa. Näin, että yksi kaveri jotain vähän heilutteli meidän luokan tytöille ja lähdin siihen mukaan. Sitten asiasta kerrottiin meidän sijaiselle, joka käski kirjoittamaan laput kotiin, Leevi kertoo.
Koska ekaluokkalaisen kirjoitustaidossa oli vielä kehittymisen varaa, viestin kirjallinen anti oli hupaisa.

