Yhdysvaltalainen Greg Smith oli lahjakas lapsi. Hän kävi suurimman osan alakoulusta yhdessä vuodessa ja aloitti 7-vuotiaana yläkoulun, kirjoittaa Huffington Post.
Kun Smith oli 10-vuotias, hän aloitti yliopisto-opinnot. Hän opiskeli fysiikkaa, ranskaa sekä differentiaali- ja integraalilaskentaa.
Nyt 26-vuotias Smith kertoi Oprah-ohjelmassa, että yliopistoon meneminen niin nuorella iällä pakotti hänet kasvamaan nopeasti.
– Oli se tietysti vähän outoa, kun olin niin paljon muita nuorempi, Smith myöntää.
Vaikka kaikki muut opiskelijat olivat tuplasti vanhempia, Smith kertoo, että hänellä oli tästä huolimatta kavereita.
– Minulla oli paljon kavereita ja vietin aikaa monien kursseillani olleiden opiskelijoiden kanssa.
– Minulla oli paljon myös omanikäisiä kavereita ja luulen, että se oli erittäin tärkeää. Vaikka olimme eri luokka-asteilla, pidimme kuitenkin samoista asioista. Tykkäsimme urheilusta, ulos menemisestä ja pidimme hauskaa.
"Ihmiset tunnistivat kaikkialla"
1990-luvun lopussa lapsinerona tunnettu Smith oli melkoisessa mediapyörityksessä.
– Ihmiset tunnistivat minut kaikkialla, hän kertoo.
