Törmään Ukrainan matkojeni jälkeen Suomessa toistuvasti samoihin kysymyksiin: Mitä siellä oikein tapahtuu? Onko siellä menossa oikeasti sisällissota? Paljonko siellä on venäläisiä sotilaita? Jakautuko maa lopulta kahtia?
Ensimmäiseen kysymykseen on helpoin vastata. Itä-Ukrainassa on menossa oikeasti sota. Viime päivinä kuolleiden ja haavoittuneiden keskiarvo on ollut lähellä kymmentä kuollutta ja 30 haavoittunutta joka päivä. Joukossa on sekä sotilaita että siviilejä.
Kuolleiden nuorten sotilaiden näkeminen on aina yhtä turhauttava ja vastenmielinen näky. Hervoton ruumis, vääntyneet kasvot, kuolemanharmaa iho, kauhusta kertovat silmät. Niiden näkeminen tuntuu niin turhalta. Ja kaikki tämä keskellä Eurooppaa, vain muutaman tunnin lentomatkan päässä Helsingistä.
Lomille tai sairaalaan päässeiden sotilaiden kasvoilta kuvastuu valtava väsymys ja ahdistus. Monet ovat selvästi traumatisoituneet. Jotkut ovat selvästi psykoosissa. Puhuvat ja elehtivät itsekseen, huitovat käsillään ilmaa ja juovat lisää viinaa ahdistukseensa. Kaikki ovat likaisia.
Eräs vapaaehtoissotilas kertoi haudanneensa kolme ystäväänsä viikon sisällä. He kaikki liittyivät vapaaehtoisjoukkoihin vain kuukausia aikaisemmin.
Molemmin puolin kiistetään, että kyseessä olisi sisällissota. Ukrainalaiset sanovat, että he taistelevat rikollisjoukkoja ja terroristeja vastaan - ei veli veljeä vastaan.
Joukoissa on heidän mukaansa yhä vähemmän paikallisia miehiä. Kyläläiset erottavat kyllä kielestä mistä nämä miehet tulevat. Heitä naurattaa, kun miehet väittävät olevansa Donbasin alueen kaivosmiehiä. Mistä kaupungista? Mistä kaivoksesta? Näihin kysymyksiin he eivät vastaa.
Separatistit väittävät puolustavansa Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltoja Maidanin fasisteilta ja natseilta.