MTV.fi pääsi mukaan Maajussille morsian -ohjelman 10-vuotisjuhlaristeilylle. Viikonloppu oli täynnä suuria tunteita, ilouutisia ja jälleennäkemisen riemua.
Tallinnan laiva odottaa jo satamassa. Länsiterminaalin kahvilaan alkaa kerääntyä tuttuja kasvoja. Sika-Harri, Mehiläis-Jussi, Heavy-Teemu, Maajussi-Risto. Nämä nimet etuliitteineen tulivat suomalaisille tutuiksi kymmenen vuotta sitten, kun Maajussille morsian -ohjelman ensimmäinen kausi pärähti käyntiin MTV3-kanavalla.
– Oletteko te niitä maajusseja? joku utelee kahvilan jonossa.
Rakastetun tv-ohjelman sulhas- ja morsianehdokkaat ovat pinttyneet monien suomalaisten mieliin.
– On hämmästyttävää, että vielä kymmenen vuoden jälkeen minut tunnistetaan, ensimmäisellä kaudella mukana ollut Risto hehkuttaa.
Puolen tunnin sisällä kahvila alkaa täyttyä. 50 risteilylle lähtevää Maajussia ovat löytäneet toisensa. Jälleennäkemisen riemu on käsin kosketeltavaa. Maajussit vaihtavat halauksia ja kuulumisia. Aivan niin kuin he olisivat yhtä perhettä.
– Ihanaa päästä yhdessä risteilylle. Toisaalta on myös vähän haikeaa, koska ehdimme nähdä toisiamme niin harvoin. Huomenna voikin olla sitten hieman väsyneemmät tunnelmat, kauden 2011 Maajussi Janne Pietikäinen fiilistelee ennen laivaan astumista.
Myös eri vuosina ohjelmassa mukana olleet maajussit tuntevat toisensa. Kuulumisia on vaihdettu vuosien varrella muun muassa heidän omassa suljetussa Facebook-ryhmässä.









