Yksi tämän syksyn maajusseista nousi aiempien kausien konkarien ykkössuosikiksi.
Maajussille morsian -ohjelman aiempien kausien tähtiä oli iso liuta seuraamassa paikan päällä studioyleisössä Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman semifinaalia sunnuntaina 16. marraskuuta.
Paikalla olivat muun muassa vuonna 2024 ohjelmassa nähdyt maajussit Sami ja Milla sekä edellisvuonna 2023 mukana ollut Ville.
Kolmikko tunnelmoi MTV Uutisille olleensa mielissään päästessään tapaamaan pitkästä aikaa muita maajusseja. Sami ja Ville kertoivat nähneensä toisiaan aktiivisemmin – myös tanssin merkeissä.
– Kävimme Villen kanssa viime kesänä hiukan lavatansseissa pyörähtämässä. Se oli nopea pyörähdys, kun bändi oli lopettanut silloin, kun tulimme paikalle, niin emme paljoa tanssineet silloin kylläkään, Sami kertoi.
Maajussit kertoivat kukin seuranneensa myös Maajussille morsian -ohjelman tuoreinta tuotantokautta, joka tuli hiljattain päätökseensä. Tämän vuoden maajusseista selkeästi yksi oli tehnyt heihin kaikkiin vaikutuksen.
– Kyllä sitä Anttia seurasin, pakko nostaa hattua, ihan päällikkö kaveri, antoi palaa siellä. Ei ole mitään helppoa olla kameroiden edessä ja ensimmäistä kertaa, kun olet kameroiden edessä, niin puhua siinä tunteista ja rakkaudesta, niin siinä kyllä herkästi menee sellainen suodatin päälle, ainakin omalla kohdalla meni, Ville hehkutti.
Villen mukaan kameroiden kuvatessa vapautunut oleminen on haasteellista, eikä todellakaan itsestäänselvyys.
– Antti veti ihan alusta asti täysillä, sille rispekti.
