Yhdysvallat 2012. Ohjaus: Wes Anderson. Käsikirjoitus: Wes Anderson, Roman Coppola. Tuotanto: Wes Anderson, Jeremy Dawson, Steven M. Rales, Scott Rudin. Kuvaus: Robert D. Yeoman. Leikkaus: Andrew Weisblum. Musiikki: Alexandre Desplat. Pääosissa: Jared Gilman, Kara Hayward, Bruce Willis, Edward Norton, Frances McDormand, Bill Murray, Jason Schwarzman, Tilda Swinton, Harvey Keitel. Kesto: 94 min.
Kirkkaita, kuulaita värejä ja selkeälinjaisia maisemia. Tuttuja tehokeinoja ja tapoja katsella äärimmilleen tyyliteltyä ympäristöä ja eritoten ihmisiä sen keskellä.
Wes Andersonin elokuvat ovat aina ehdottoman kummallisia jos kohta sielultaan ja sydämeltään myös samanlaisia. Eikä viime mainittu ole moite lainkaan, jos sattuu nauttimaan ohjaaja-käsikirjoittajan eksentrisistä perhepotreteista. Moni tunnettu tekijä (Allenista Kaurismäkeen) on juuttunut yhteen ja samaan juttuun, jonka hyväksi havaittu resepti toistuu teoksesta toiseen.
Moonrise Kingdom on Andersonin uutukainen. Elokuvana se jatkaa ohjaajan perhetarinoiden sarjaa, jonka aikaisemmat osat (mm. The Royal Tenenbaums, 2001; Steve Zissoun vedenalainen maailma, 2004; Darjeeling Limited, 2007) ovat käsitelleet paitsi lähisukulaisuutta myös kuulumista tiiviiseen yhteisöön perhe-käsitteen laajemmassa merkityksessä.
Moonrise Kingdom on kertomus Samista (Jared Gilman) ja Suzysta (Kara Hayward), jotka karkaavat vanhempien ja virkavallan tukahduttavasta otteesta. Sam on orpo partiolainen ja Suzy väärinymmärretty teini, jotka ihastuvat ja rakastuvat Uuden Englannin pittoreskilla rannikolla.
Ajoitus on 1960-luku, ja ajankuva kerrassaan herkullinen. Benjamin Brittenin musiikki soi kuin tahtilajina alun lakoniselle kerronnalle, joka alkaa matkan varrella saada yhä eriskummallisempia sävyjä.
Karan vanhemmat (aina mainiot Bill Murray ja Frances McDormand) jäljittävät karkulaisia poliisikapteenin (Bruce Willis) ja partiolaisten (etunenässään vartiojohtajaa esittävä Edward Norton) kanssa. Huolestuneiden etsijöiden keskinäiset kipupisteet tulehtuvat äärimmilleen samalla kun horisontista nousee raamatulliset mittasuhteet saava myrsky.
Moonrise Kingdomin rakastettavat hahmot ovat samalla tavalla surullisia kuin aina Andersonin elokuvissa. Jokin särö on murtanut heidän elämänsä, mutta siitäkin huolimatta he eivät tihku pelkkää alakuloista valoa.
Willisin apean kapteenin lailla he jaksavat taistella hyvän ja kauniin puolesta epäinhimillisyyttä vastaan. He saattavat olla kummallisia oman kelkkansa kääntäjiä, mutta lämpöä ei puutu yhdestäkään.
Moonrise Kingdom on visuaalisessa ilotulituksessaan hyvin romanttinen ja tyylitelty, kuten alussa tuli jo vihjattua. Värikylläiset kuvakompositiot ovat selkeän asetelmallisia, katsojan puhuttelu tarvittaessa hyvinkin suoraa ja perinteisiä konventioita uhmaavaa. Lopputulos on nuoruuden suloisuudessaan ja hellässä humoristisuudessaan ehdottoman tarpeellinen elokuva.
Teksti: Outi Heiskanen