Mobiilimaksupomo: Samsung Pay tulisi Suomeen, mutta pankit eivät ole valmiita

Teknavi sai haastatteluun Samsung Pay -mobiilimaksujärjestelmän Euroopan johtajan Nathalie Oestmannin. Samsung Pay on tulossa Pohjoismaihin vielä tämän vuoden aikana, ja listalla on mitä ilmeisimmin myös Suomi.

///PÄIVITETTY: Samsungilta saatujen tietojen mukaan Pay tulee Eurooppaan tänä vuonna, mutta Pohjoismaiden osalta asiaa ei voida vielä varmuudella luvata.///

Oestmannin mukaan Suomeen tulon esteenä ovat vielä kotimaiset pankit ja niiden maksujärjestelmät.

– Odotamme, että pankit ovat valmiita uuteen tekniikkaan. Ensimmäinen edellytys on, että pankit mahdollistavst maksukorttien numeroiden siirtämisen puhelimen välityksellä. Siinä on vielä jonkin verran tekemistä, Oestmann sanoo.

Samsung neuvottelee parhaillaan suomalaispankkien kanssa. Pankkien edustajia on paikalla Barcelonan mobiilikonferenssissa.

Samsung Pay laajenee ainakin seitsemään maahan tänä vuonna. Nämä maat ovat Australia, Kanada, Brasilia, Singapore, Espanja ja Iso-Britannia.

Samsung Pay tukee NFC-teknologian lisäksi Magnetic Secure Transmission -teknologiaa. Sen avulla puhelin lähettää maksupäätteelle maksukortin magneettinauhaa vastaavan signaalin. Tämä mahdollistaa järjestelmän toimimisen myös ilman NFC-yhteyttä olevien elektronisten maksupäätteiden kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat