Miten tunnetun elokuvaohjaajan pojasta tuli kohutun Opus Dein ensimmäinen suomalainen pappi? Isä Oskari Juurikkala kertoo tarinansa MTV Uutisten haastattelussa

Salamurhien teetättämistä, itsensä ruoskimista, piikkipanta reiden ympärillä ja salaliitto, joka pyrkii hallitsemaan maailmaa.

Suunnilleen tällaisen kuvan 2000-luvun alussa ilmestynyt kirjahitti Da Vinci -koodi maalasi katolisesta Opus Dei -järjestöstä ja se mielikuva järjestöstä on juurtunut monen mieleen, vaikka kirjassa otettiinkin järjestön kuvaamisessa huomattavia taiteellisia vapauksia.

Suomen ensimmäinen Opus Dei -pappi isä Oskari Juurikkala kääntyi katolisuuteen järjestön löydettyään pari vuotta ennen kirjan julkaisua. Ennakkoluuloihin törmää edelleen jatkuvasti.

– Ihmisillä on sellaisia mielikuvia kuin että Opus Dei olisi äärivanhoillinen ja siihen liittyisi ties mitä itsekidutusta, Juurikkala vahvistaa.

– Ne ovat hankalia siksi, että niitä on hankala purkaa sanomalla mitään. Vaikka sanoisi, ettei se ole tuollaista, se jää silti mieleen. Ennakkoluulot hälvenevät vain aidon inhimillisen kontaktin kautta.

Jalkaremmiä käytetään edelleen

Vaikka eivät reiden ympärillä pidettävät pannat ja ylellisyyksistä kieltäytyminen täysin keksittyjäkään ole.

Juurikkala itsekin käyttää remmiä reitensä ympärillä, siinä ei vaan ole piikkejä eikä se aiheuta verenvuotoa. Hän myös käy joka aamu kylmässä suihkussa kieltäytyäkseen turhista mukavuuksista.

– Meillä puhutaan itsensä kuolettamisesta – siitä, että tietoisesti tekee jotain, mikä ei ole aina niin mukavaa. Ponnistelee liikaa mukavuutta ja jämähtämistä vastaan, Juurikkala selittää.

– Remmin käyttö on jäänne perinteestä, joka menee jopa vanhaan juutalaisuuteen asti. Heillä ei ollut remmiä, vaan tämä on myöhempi versio niin sanotusta jouhipaidasta, joka tehtiin karkeasta villasta.

– Raamatussa on viittauksia siihen, että ihmiset käyttivät sellaista katumuksen osoituksena synneistä. Siitä tehtiin myöhemmin, kevyenä versiona, remmi.

Ateistisen elokuvaohjaajan poika, militantti vasemmistolainen, libertaari

Isä Oskari Juurikkala ei syntynyt uskonnolliseen perheeseen. Hän on elokuvaohjaajan ja käsikirjoittajan Kaija Juurikkalan poika, eivätkä vanhemmat kastaneet poikaansa luteriseen uskoon lainkaan.

Juurikkala on eronnut suomalaisesta valtavirrasta lähes kaikessa muussakin. Nuorena hän kuunteli heviä ja oli ”militantti vasemmistolainen”, mutta heilahti yliopistossa taloustiedettä opiskellessaan toiseen äärilaitaan, libertaristiksi.

– Varmaan olen ollut luonteeltani sellainen heittäytyjä, Juurikkala nauraa.

– Kotiympäristössä oli tosi paljon avoimuutta erilaisille näkemyksille. Kaikenlaiset elämän aatteet ja maailmankatsomukset viehättivät.

Kansanvälinen huippuyliopisto ja kolme väitöskirjaa

Jos Juurikkalan aatteellinen ja uskonnollinen tausta on lähes koko hänen elinikänsä poikennut tavanomaisesta suomalaisesta, niin on myös hänen työhistoriansa.

Juurikkala on opiskellut oikeustiedettä englantilaisessa huippuyliopistossa London School of Economicsissa. Hän on väitellyt tohtoriksi niin oikeustieestä kuin myöhemmin opiskelemastaan taloustieteestäkin.

Tällä hetkellä hän viimeistelee kolmatta väitöskirjaansa teologiasta.

– Ei kolmen väitöskirjan tekeminen ole sen kummempaa kuin että ryhtyy tekemään. Kai minulla on sellainen tietty peräänantamattomuus luonteessa.

Perussuomalaisten talouspoliittinen neuvonantaja

Juurikkala on kokeillut siipiään myös poliittisena taustavaikuttajana. Vuonna 2012 Juurikkala oli perussuomalaisten talouspoliittisena neuvonantajana.

Hän päätyi tehtävään tavattuaan puolueen silloisen puheenjohtaan Timo Soinin kirjatilaisuudessa.

– Menin siihen talouspoliittisen intressin takia, Juurikkala kertoo.

– Mutta olin siinä oikeastaan vaan vuoden. Olin eduskunnassa mukana joskus ja ajattelin, että voi luoja, suojele minua siltä, että päätyisin joskus tänne.

Löysi Opus Dein netissä – tutustumiskäynti yllätti

Juurikkalasta tuli Opus Dein pappi vuonna 2016. Hänen rukouksensa siitä, ettei joutuisi eduskuntaan, toteutui, sillä katolinen pappi ei saa olla mukana politiikassa.

Miten uskonnottomasta ja kriittiseen ajatteluun taipuvaisesta uraohjuksesta tulee Suomessa harvinaisen, pienen ja konservatiivisen uskonnollisen järjestön pappi?

– On ollut todella sattumaa, että luin Opus Deistä internetistä jotain. Se oli erikoinen löytö, koska se ei ollut vielä millään tavalla julkisuudessa, Juurikkala sanoo.

– Menin tutustumaan ja kokemus oli todella yllättävä. Se oli lämmin, läheinen ja elämänmyönteinen. Laulettiin ja juteltiin. Lähti konkretisoitumaan se, että koen omakseni katolisen uskon ja Opus Dein hengellisyyden.

Juurikkala vertaa kokemusta jopa rakastumiseen.

– Ei nyt niin kuin rakastuminen, mutta jotain siihen päin. Että löysi sellaisen uuden maailman, jonka koin omakseni.

Sekä äiti että poika kokivat henkisen heräämisen

Juurikkalan henkinen herääminen osui samaan aikaan hänen äitinsä hengellisen heräämisen aikaan.

Siinä missä taloustiedettä opiskellut poika löysi Opus Dein, aiemmin kirkkoon kuulumaton elokuvaohjaajaäiti syventyi hengelliseen maailmaan eri näkökulmasta.

Kaija Juurikkala alkoi kertoa haastatteluissa keskusteluistaan henkien kanssa.

– Meillä on ollut hyvin kiinnostava suhde viimeiset parikymmentä vuotta. Olemme molemmat syventyneet tällaiseen hengelliseen maailmaan, mutta hyvin eri näkökulmista ja eri tavoin. Olemme olleet niin läheisiä, että keskustelu ja vuorovaikutus välillämme on ollut tosi rikastuttavaa, Juurikkala sanoo.

Juurikkala kertoo, että kylmien suihkujen ja reisiremmin lisäksi Opus Dei on tuonut hänen elämäänsä laajempaa näkökulmaa. Kaikki ei ole aina yhden yksinkertaisen aatteen kautta ymmärrettävissä.

– Nuoruuden poliittiset ideologiat olivat hätäistä yritystä ymmärtää kaikkea jollain aika yksinkertaisella mallilla. Kun kokeili paria erilaista, huomasi, ettei mikään kovin yksinkertainen malli selitä kaikkea, eikä riitä. Ja sillä tiellä olen yhä.

– Nykyään intuitio on lisääntynyt. Toinen asia on sen arvostaminen, mitä kokemuksia ja tarinoita ihmisillä on.

”Haluaisin tehdä vielä paljon ihmisten hyväksi”

Juurikkala katsoo nyt nuoruuttaan kiitollisena. Se on auttanut ymmärtämään monenlaisia ihmisiä, mikä on lopulta papin tehtävä.

– On helppo samastua ja ymmärtää muiden ajattelua – että olen joskus itsekin ollut tuota mieltä jossain suhteessa.

– Papin työssä ja identiteetissä koen hirveän vahvaksi sellaisen ykseyden tai yhteyksien rakentamisen. Se on oikeastaan hirveän keskeistä sille, miten toimin ja millainen olen eri ympäristöissä, luoda siltoja eri ihmisten välille. Yrittää lieventää vastakkainasetteluja, joita ihmisillä on.

Jos ihminen on ehtinyt tehdä elämässään jo näin paljon ja näin poikkeuksellisia ratkaisuja, mitä hän vielä ehtii?

– Hirveän paljon haluaisin vielä tehdä ihmisten hyväksi. Nyt on meneillään kypsyminen – jotain on käymässä, mutta en oikein osaa sanoa, mihin se johtaa.