Seksuaalisen väkivallan kokemukseen liittyy raskaita häpeän, syyllisyyden ja avuttomuuden tunteita. Omalle kumppanille tai läheisille olisi kuitenkin hyvä kertoa tapahtuneesta – vaikka aikaa tapahtuneesta olisikin jo kulunut.
Moni ei halua – tai ei edes uskalla – kertoa läheisilleen kokeneensa menneisyydessään seksuaalista väkivaltaa, joutuneensa raiskauksen tai muun hyväksikäytön uhriksi.
Toipumisen kannalta yksi selviytymisprosessi on käsitellä tapahtumaa, puhua siitä ääneen. Kieltäminen vain hidastaa toipumisprosessia.
Ulkopuolinen – joka ei ole koskaan itse kokenut seksuaalista väkivaltaa – saattaa kokea aiheen niin vaikeana ja jopa vastenmielisenä jo pelkän ajatuksen tasolla, että hänestä tulee torjuva: ”Ei puhuta tällaisista asioista, en halua edes ajatella koko asiaa.”
Moinen reagointi on kuitenkin hyvin lyhytnäköistä, ennen kaikkea uhrin kannalta.
Yksi peloista on, miten läheinen oikein suhtautuu uutiseen tai jopa vuosia – tai vuosikymmeniä – sisällä pidettyyn salaisuuteen.
– Se on jopa relevantti pelko, miten toinen uutiseen reagoi. Saattaa olla, että ihminen pelkää, että olen toisen silmissä jotenkin likainen, tai että olisin tehnyt jotain väärää tai olen kelvoton. Ja todella, todella harvoin toinen osapuoli ajattelee sinusta niin, psykoterapeutti Maaret Kallio painottaa.
Voi herätä voimakkaita vihan tunteita
Kallio on toiminut vuosia asiantuntijana seksuaalisen häirinnän, hyväksikäytön ja väkivallan parissa.
– Hän (kuulija) kokee enemminkin syvää myötätuntoa tai surua – jopa suuttumusta tai vihaa tekijää kohtaan. Miten epäreilua on, että olet joutunut kokemaan jotain tuon kaltaista!
Järkyttävä uutinen saattaa herättää kuulijassa myös erityisen voimakkaita vihan tunteita tai jopa kostamisen halua.
– On merkittävää, että oli uutisen kuullut sitten kumppani, puoliso tai kuka tahansa läheinen, omia tunnereaktioita pitäisi pyrkiä hillitsemään. On toki ymmärrettävää, että toiselle saattaa tulla tunne, että ”sano kuka se on, menen ja vedän sitä turpaan!” Kallio kuvailee.
