Terveelliset elämäntavat auttavat pienentämään syöpäriskiä.
Suomessa havaitaan vuosittain yli 30 000 uutta syöpätapausta. On arvioitu, että tulevaisuudessa joka kolmas suomalainen sairastuu syöpään elämänsä aikana.
Merkittävä syy syöpien yleistymiselle on väestön ikääntyminen – syövät ovat pääosin ikäihmisten sairauksia. Tietyt syöpätyypit lisääntyvät myös elintapojen kautta.
Yhdysvaltain syöpäyhdistys on arvioinut, että useampi kuin neljä kymmenestä syövästä ja syöpäkuolemasta liittyy riskitekijöihin, joita ihminen itse voi hallita.
Health-sivuston haastattelemat syöpäasiantuntijat kertoivat seitsemän tapaa, joilla omaa sairastumisriskiään voi pienentää.
1. Älä tupakoi
Tupakointi voi aiheuttaa ainakin 14 eri syöpää – keuhkosyövän lisäksi esimerkiksi, suu- ja kurkkusyöpää, ruokatorven syöpää, maksasyöpää, haimasyöpää ja suolistosyöpää.


