Melanooma jo yleisin syöpä myös nuorilla – vaarassa erityisesti naiset

Säteilyturvakeskuksen selvityksen mukaan enemmistö suomalaisista ottaa yhä aurinkoa ruskettumisen vuoksi, vaikka uv-säteilyn riskit tiedostetaankin. 

Vain puolet suomalaisista pitää auringon UV-säteilyä vielä pienenä riskinä, vaikka melanooma on yksi nopeimmin yleistyviä ihosyöpiä.

Syöpäjärjestöjen ylilääkäri Eeva Ollilan mukaan melanooma on yksi kaikkein nopeimmin yleistyvistä syövistä länsimaissa.

– Melanooman yleistymisen taustalla on se, että aurinkokäyttäytyminen on muuttunut vuosien varrella, kun jo 1960–70-luvulta asti on alettu suosia aurinkolomia. On alettu pitää ruskettunutta ihoa jotenkin kauniimpana, toteaa Ollila

Syöpiä erityisesti nuorilla naisilla

Melanooma on hieman yleisempää miehillä kuin naisilla. Siihen sairastui vuonna 2014 lähes 1400 ja kuoli lähes 150 ihmistä. 

Melanooma on jo yksi yleisimmistä syövistä myös nuorilla ja erityisesti nuorilla naisilla. Tilastoissa näkyy erityisenä piikkinä helsinkiläiset nuoret naiset.

Melanooman kehittyminen vie vuosia ja siihen altistaa toistuva palaminen ja erityisesti palaminen lapsuusiällä sekä jaksoittainen altistuminen esimerkiksi aurinkolomilla. Melanooma on ihosyövistä vaarallisin, koska se lähettää etäpesäkkeitä jo varhain.

–  Ihomelanooma on luomi, joka huolestuttaa. Se on epämääräinen reunoiltaan ja siinä voi olla monta väriä. Usein luomi on kooltaan yli puoli senttiä.

–  Nuoret elävät hetkessä eivätkä he ehkä mieti sitä niin, että jos nyt palaa, niin se ihosyöpähän ei tule nyt samaan aikaan. Nuoruushan on sitä, että ollaan tässä ajassa, pohtii Ollila.

Ihon polttaminen vaarallista 

Skettirampilta tavoitettu Vege Vierikko myöntää, että ihosyöpä pelottaa.

– Kyllä se joskus pelottaa, kun olen aiemmin palanut, niin en haluaisi uudestaan palaa. En oikeastaan käytä aurinkovoiteita, ellei aurinko tunnu jotenkin erityisen kärventävältä ja kuumalta, sanoo Vierikko.

Ollilan mukaan jopa 90 prosenttia ihomelanoomista olisi ehkäistävissä järkevällä aurinkokäyttäytymisellä.

– Erityisenä riskitekijänä on ihon toistuva palaminen ja suuret kerta-annokset UV-säteilyä erityisesti lapsuudessa ja nuoruudessa. On tärkeää, että elinikäisen aurinkoaltistuksen määrä pysyy kohtuullisena

– Paras turva on se, että suojautuu auringolta varjon tai vaatteiden, hatun sekä aurinkolasien avulla – unohtamatta aurinkorasvaa. Suojakertoimeksi suosittelemme 30. Solarium kannattaa myös unohtaa, valistaa Ollilla.

Katso myös video: Mistä tunnistat melanooman?

Lue myös:

    Uusimmat