Mitä tapahtuu suomalaisessa orgasmikoulutuksessa?

Oululainen Queen Desiree -erotiikkaliike tarjoaa ensimmäisenä tahona Suomessa orgasmikoulutusta naisille. Ruotsissa vastaava koulutus on jo yleistä.

Queen Desiree -erotiikkaliikkeen omistaja Kaisa Laurila on ammatiltaan pari- ja seksuaaliterapeutti. Hän tietää, että pelkkiä seksileluja myymällä ei yksistään paranneta seksielämää.

− Suomalaiset tytöt kasvatetaan yhä kilteiksi. Se vaikuttaa aikuisena heidän seksielämäänsä. Jotta seksistä pystyy nauttimaan, on raivattava ensin mielen esteet, Laurila sanoo.

Vuosi sitten Laurila päätti ottaa Ruotsista mallia. Hän alkoi järjestää omistamansa erotiikkaliikkeen kautta orgasmikoulutusta tavallisille suomalaisille naisille. Sana kiiri liikkeen nettisivujen ja asiakkaiden parissa tehtävien tuote-esittelyiden kautta.

− Homma on käynnistynyt hyvin. Enimmäkseen olen tavannut ihmisiä yksittäin, mutta myös muutama ryhmätapaaminen on saatu kasaan. Ryhmässä keskustelu vaatii ihmisiltä jo suurta rohkeutta.

Oma keho tutuksi

Orgasmikoulu on suunnattu aikuisille naisille. Asiakkaina on ollut naisia keskimäärin kolmen- ja viidenkympin välillä. Syyt avun hakemiseen vaihtelevat.

− Moni vanhemmista asiakkaista on mennyt nuorena naimisiin ja eronnut. Uuden kumppanin kanssa seksi ei enää ehkä tunnukaan nautinnolliselta. Tällöin voi käydä ilmi, ettei kyseinen henkilö ole koskaan kokenut seksiä tyydyttävänä, Laurila kertoo.

Ongelmat seksuaalisuuden kanssa ovat usein hyvin perustavanlaatuista tasoa.

− On yllättävää, etteivät naiset tunne omia sukuelimiään. Moni ei ole eläissään tarkastellut vaginaansa peilistä. Klitoriksen on luultu löytyvän emättimen sisältä, Laurila kertoo.

Lupa nauttia

Laurila keskustelee asiakkaansa kanssa keskimäärin muutaman tunnin ajan. Lisäksi koulutuksessa harjoitellaan konkreettisesti orgasmin tuottamista itselle. Asia ei siis jää vain teoriatasolle. Tapaamisia voi halutessaan jatkaa useammankin kerran.

Pari- ja seksuaaliterapeutti sanoo, että mikäli 40−50-vuotias nainen nauttii hyvästä seksielämästä, hänen seksuaalisuutensa on kyseisessä iässä kukkeimmillaan.

− Kun oma keho on hyväksytty, herätään siihen, että seksistä kuuluu nauttia. Hyvä itsetunto edesauttaa halun ja nautinnon hyväksymistä. Jokaisella on lupa nauttia, Laurila korostaa.

Laurila teroittaa ihmisille, että vastuu orgasmista on jokaisella itsellään.

− Harva kehtaa sanoa "orgasmi" edes ääneen. Meille tultaessa ollaan jo puolessavälissä matkaa.

Ammattilainen on iloinen huomattuaan sekä erotiikkaliikkeensä että orgasmikoulun kautta, että seksi ei katoa vanhenemisen myötä.

− Liikkeessämme käy paljon viisikymppisiä, jopa 70-vuotiaita. He voivat olla seksuaalisesti hyvinkin aktiivisia ja asenteiltaan rennompia kuin nuorena.

Studio55/Jenni Kokkonen

Lue myös:

    Uusimmat