"Missi ei ole automaattisesti hyvä juontaja"
Näyttelijä Tuija Piepponen kouluttaa leipätyönsä ohella ihmisiä ilmaisu- ja esiintymistaidoissa. Ammattilainen ei ole hyvillään siitä, että missit ja monet muut julkisuuteen ponnahtaneet henkilöt ryhtyvät kylmiltään juontajiksi.
Sujuvaa, mukaansatempaavaa juontajaa on ilo katsella. Näyttelijä-kouluttaja Tuija Piepponen tietää, että hyvä juonto tulee harvoin luonnostaan.
− Mikä näyttää helpolta, on vaatinut pitkällisen harjoittelun. Juontajaksi pitää kouluttautua kuten mihin tahansa ammattiin, Piepponen sanoo.
Liveyleisön kohtaamisessa pätevät omat lainalaisuutensa. Tekniset taidot kunkin täytyy opiskella. Mikrofonit ovat erilaisia, samoin lavat ja valaistusolosuhteet.
− Myös häiriötekijöitä on lukuisia. Tuolit natisevat, vauvat kirkuvat, ulkoa kuuluu melua. Humalaisten yleisön edessä on erityisen vaativaa pitää paketti kasassa.
Harjoittelemalla mestariksi
Nykyään juontaminen ja julkinen esilläolo ovat monen nuoren haaveena. Ammattiesiintyjä ei tästä riemastu.
− Syndrooma on sama kuin valelääkärin toimissa. Monilla juontajaksi pyrkivillä ei ole sen enempää koulutusta kuin kokemustakaan, Piepponen harmittelee.
Muun muassa missit työllistyvät usein juontajiksi erilaisiin tilaisuuksiin. Piepponen näkee, että he voivat oppia juontamisen salat kuten kuka tahansa, mutta se vaatii harjoittelua.
− On harha ajatella, että sinusta on juontajaksi sen myötä, että olet esiintynyt hetken lavalla. Siinä aliarvioidaan meidän ammattikuntaamme. Juontaminen ei ole mikään tilaisuus esitellä itseään. Lavalla puhutaan asiaa, Piepponen painottaa.
Ole oma itsesi
Piepponen tunnistaa juontajien yleisimmät sudenkuopat. Suomessa ääripään ihmiset ovat hyvin edustettuina.
− Moni ottaa lavalla liian virallisen otteen. Toisaalta nuoret juontajat saattavat sortua esittämään jotain muuta kuin mitä he todellisuudessa ovat. Tämä on usein vaikeinta: olla oma itsensä ja tulla itsensä kanssa toimeen, Piepponen sanoo.
Juontajan persoona saa näkyä, mutta sitä ei ole tarkoitus esitellä itsessään.
− Lavalla saatetaan olla niin omaa itseään, että yleisö ei tahdo mahtua kuvioon.
Piepponen tunnistaa kritiikistä huolimatta monia hyviä juontajia, jotka ovat tehneet työtä osaamisensa eteen.
− Olen aina pitänyt Marco Bjurströmistä. Siinä on välitön ihminen. Myös Jaana Pelkonen on hyvä. Heille annetaan välillä todella kökköä tekstiä, mutta ei se ole heidän vikansa. Ammattilainen osaa silti viedä asiaansa eteenpäin.
Studio55/Jenni Kokkonen
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää