Vappuaatto on viileä ja ajoittain sateinen suuressa osassa maata. Vappupäivänä aurinkoisinta on maan etelä- ja länsiosassa, lämpimintä etelässä.
Tänään vappuaattona sää on epävakaista ja tuulista. Maan etelä- ja keskiosassa tulee sadekuuroja, jotka voivat olla rankkoja. Sateista on tullut jo rakeita ja ukkosetkin ovat mahdollisia. Pohjoisessa sataa yhtenäisemmin. Osa sateista tulee Lapissa räntänä tai lumena.
Ensi yö on kylmä. Lämpötilat putoavat nollan asteen tuntumaan koko maassa.
Vappupäivänä luoteistuuli puhaltaa koko maassa. Parhaat säät vapun piknikille löytyvät etelästä ja lännestä, missä aamu valkenee laajalti aurinkoisena.
– Aurinko paistaa iltapäivällä maan etelä- ja länsiosassa. Lämpimintä on etelässä, missä päästään 10-14 asteeseen. Tuuli viilentää säätä, mutta suojaisassa paikassa aurinko jo lämmittää. Kevätauringossa saattaa jo polttaa kasvonsa, sanoo MTV3:n meteorologi Aleksi Jokela.
Pohjoisen vappupäivä on laajalti kolea ja sateinen. Päivälämpötilat ovat 0-5 asteessa. Tuuli on kuitenkin etelän tuulta heikompaa. Iltapäivällä sää voi selkiytyä Länsi-Lapissa ja Oulun seudulla niin, että aurinko pääsee pilkahtelemaan.
Myös itäisen Suomen pohjoisosassa tulee vappupäivänä edelleen sadekuuroja.
Kaivopuistossa aurinkoa ja tuulta
Miltä näyttää sitten sääennuste Helsingin Kaivopuistoon, missä kymmenet tuhannet ihmiset juhlistavat vappupäivää?
– Vappupäivä on Kaivopuistossa melko aurinkoinen, mutta tuulista voi olla. Sää viilenee etenkin silloin, jos tuuli puhaltaa välillä mereltä, toteaa Aleksi Jokela.
Vapun paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutkan löydät MTV3:n sääsivustolta, matkapuhelimella osoitteesta mtv3.mobi/saa.
Katso vapunajan alueelliset ennusteet:
Sumo video id
Sumo video id

