Kerstin Duffy (ent. Campoy) vastaa puhelimeen miesystävänsä kotoa Jämsänkoskella.
– Viime aikoina on tapahtunut paljon: annoin koirani pois, isäni halvaantui, minä kaaduin ja jouduin sairaalaan, kertoo Kerstin Duffy kuulumisiaan MTV Uutisille.
Monet muistavat hänet nimenomaan Kerstin Campoyna, naisena, joka kaappasi lapsensa Yhdysvalloista Suomeen 1990-luvulla.
Hän kävi ex-miehensä, yhdysvaltalaisen Miguel Campoyn kanssa oikeutta lapsista sekä Yhdysvalloissa että Suomessa. Lopulta lasten yksinhuoltajuus määrättiin isälle, ja lapset muuttivat pysyvästi isänsä luokse Yhdysvaltoihin vuonna 1999.
Sen jälkeen Kerstin kertoo nähneensä lapsensa vain kerran, vuonna 2011.
– Nuorin poika kirjoitti ylioppilaaksi ja silloin kävin heitä tapaamassa. Kysyin, mitä pojille kuuluu. Hän sanoi selvällä suomen kielellä "äiti" ja iso hymy oli päällä. Hän vaan hymyili, ja minä olin ylpeä siitä tilanteesta. Vanhempi poika ei reagoinut tapaamiseen oikein millään lailla, muistelee Kerstin Duffy lyhyttä tapaamista.
– Ex-mieheni kanssa en ole enää missään väleissä.
1:40
Kerstin Duffy kertoo MTV Uutisten haastattelussa avoimesti sekä menneestä että nykyisestä elämästään. Nykyiseen elämään kuuluu suurena osana alkoholi.
– Aloin ryypätä, kun menetin lapset. Olin siinä vaiheessa ollut paljon julkisuudessa, eikä minun tarvinnut kuin astua ulos, niin heti oli joku tarjoamassa viinaa.
Kerstin Duffy helmikuussa 2016.Kerstin Campoy
– Olen kaatuillut kännipäissäni, ja jouduin sairaalaan. Olen kulkenut keppien kanssa ympäri kyliä. 87-vuotias isäni on halvaantuneena sairaalassa, mutta pystyy kuitenkin kävelemään – siitä olen iloinen.
Kerstin Duffy kertoo isänsä auttaneen häntä paljon vuosien varrella, muun muassa silloin, kun hän kaappasi lapsensa Suomeen vuonna 1996.
– Isä on maksanut aika paljon matkojani. Isä lähetti rahaa silloinkin, kun olin tulossa poikien kanssa Yhdysvalloista kotiin.
Äkkirakastuminen Migueliin
Kerstin Duffy tapasi ex-miehensä Miguel Campoyn ollessaan Saksassa töissä 1980-luvun puolivälissä.
– Olin töissä baarimikkona, ja Campoy oli siellä amerikkalaisella kasarmilla. Hän tuli asiakkaaksi baariin. Sitten hän kosi ja antoi minulle sormuksen, ja minä suostuin. Siinä vaiheessa olimme seurustelleet noin kuukauden.
Mies palasi takaisin Yhdysvaltoihin saadakseen seuraavaksi viisumin Suomeen. Kerstin kertoo sukkuloineensa Saksan ja Suomen väliä töitä tehden. Rahat olivat tiukassa.
– Kerran mietin, että miten pääsen Saksasta Suomeen, niin revin sitten oman passini, kun tuumin, että pääsen helpommin Suomeen. Mutta eihän se niin onnistunutkaan. Menin suurlähetystöön, ja sieltä sain soitettua isälle, joka lähetti rahaa.
– Olen sen verran impulsiivinen, että teen mitä päähän pälkähtää. Impulsiivisuus on minun virheeni.
Lopulta Miguel sai viisumin ja saapui Suomeen vuonna 1991. Pariskunta asettui asumaan Jämsään.
4:34
"Olin lasten kanssa joka ikinen päivä"
Campoyn pariskunnan pojat syntyivät 90-luvun alussa.
– Olin aina lasten kanssa, joka ikinen päivä.
– Nuorempi poika oli vähän vallaton. Kerran hän teki äitienpäivänä minulle leivän, jossa oli enemmän voita kuin leipää. Hän oli myös innokas pesemään tiskejä, siinä ei yksi pullo tiskiainetta riittänyt. Lattiat olivat täynnä vaahtoa. Vanhemmalle pojalle ei tarvinnut sanoa kuin että nyt äiti suuttuu, niin alkoi huuli väpättämään. He olivat ihan erityyppisiä, poikani.
Parisuhteessa oli ongelmia, mutta Campoyt muuttivat kuitenkin yhdessä Yhdysvaltoihin.
– Muutimme Kaliforniaan ja mietin, että mitähän tästä suhteesta tulee. Pojat olivat silloin 6 ja 7 -vuotiaita. Vanhempi oli juuri aloittanut koulun Suomessa.
Kerstin oli saanut Suomessa lääkityksen paniikkihäiriöönsä, mutta Yhdysvalloissa hän lopetti lääkityksen.
– Minulla oli kovat vieroitusoireet ja piilottelin välillä muun muassa pöydän alla.
Parisuhteen vaikeudet kärjistyivät.
Pakoilua viranomaisilta
– Sitten tuli päivä, kun sanoin, että nyt riitti. Naapurit, jotka kutsuivat minua Christinaksi, auttoivat ja veivät minut turvakotiin. Sitten yhtenä päivänä otin Miguelin auton ja pojat mukaan.
Siitä alkoi hurja pakomatka takaisin Suomeen. Äiti ja pojat matkustivat Yhdysvaltojen halki bussilla, junalla ja lentäen. Poikansa siepannut Kerstin oli Yhdysvalloissa etsintäkuulutettu.
– Pääsimme Oregoniin ja soitin isälle. Seuraavaksi matkustimme junalla New Yorkiin ja siellä menimme suurlähetystöön, jonne olin ilmoittanut tulostamme. Meillä ei ollut passia kenelläkään, mutta isä oli lähettänyt rahaa ja suurlähetystö kiikutti meidät lentokentälle. Siellä me pääsimme koneeseen ja takaisin Helsinkiin.
– Helsingistä menimme junalla Jämsään ja loppumatkan taksilla isän luo.
Vuosien huoltajuuskiista vei voimat
Kerstin ehti asua poikiensa kanssa jonkin aikaa Suomessa. Samaan aikaan pari kävi lapsista huoltajuuskiistaa.
– Yhtenä päivänä minulle tuli olo, että nyt kaikki ei ole kunnossa. Minulla on aika hyvä vaisto. Lähdin poikien kanssa pakomatkalle, ja samana päivänä meitä oli tultu etsimään. Poliiseja oli joka paikassa.
Pojat ja äiti menivät niin sanotusti maan alle.
– Olimme muun muassa Kemissä piilossa.
Lopulta pakoilu päättyi siihen, että Suomen viranomaiset hakivat pojat, ja palauttivat Yhdysvaltoihin. Vuosi oli 1999. Tämän jälkeen oikeutta käytiin Yhdysvalloissa, ja Kerstin Campoy menetti lastensa huoltajuuden.
– En ole nähnyt poikia enää kuin sen yhden kerran. Ei minulla ole rahaa matkustaa Yhdysvaltoihin. Ajattelen poikia joka päivä.
Kerstin Duffy toivoo vielä, että pojat ottaisivat itse häneen yhteyttä.
Poikiensa huoltajuuden menettämisen jälkeen Kerstin Duffy asui myös muutaman vuoden Madeiralla. Hän meni naimisiin brittiläisen miehen kanssa ja he pyörittivät saarella ravintolaa.
– Ensi syksynä astuu voimaan avioero nykyisestä aviomiehestäni brittiläisestä Duffysta. Sitten muutan sukunimeni takaisin Campoyksi. Minulla ei ole tietokonetta, eikä Jämsänkoskella enää ole kirjastoakaan, että pääsisin nettiin lähettämään sähköpostia tai soittamaan Skypellä. Eikä minulla ole rahaa soitella puhelimella. Pojat eivät myöskään tiedä minun numeroani. Mutta kun muutan sukunimeni takaisin Campoyksi, sitten heidän on helpompi löytää minut.
Campoy on kokeillut siipiään myös politiikassa. Ensimmäisen kerran samana vuotena, kun pojat määrättiin isälleen Yhdysvaltoihin. Silloin Campoy oli ehdolla kansanedustajaksi Remonttiryhmän riveissä.
Vuoden 2008 kunnalisvaaleissa hän oli Perussuomalaisten ehdokkaana Jämsän kaupunginvaltuustoon.
Rankasta elämästään huolimatta Kerstin Duffy toivoo tulevaisuudelta parempaa.
– Juuri nyt elämä on vähän kaaostilanteessa, mutta kyllä se tästä paranee, kun pääsen taas ulos liikkumaan niin, ettei tarvitse koko ajan liukastella ja kaatuilla.
– Ajokortti minulla sentään vielä on, välillä olen kuskina. Käyn myös jonkin verran siivoamassa ja tekemässä ruokaa. Minähän olen ammatiltani kokki. Mutta Jämsä on sen verran pieni paikka, että täällä on tosi vaikea saada töitä.
– Sitä pitää tyytyä vähempiin asioihin. Nautin esimerkiksi siitä, kun paistetaan makkaraa – sekin riittää.
