Karvisen mukaan uusi perheenjäsen on sopeutunut hyvin uuteen kotimaahansa ja perheeseensä.
Juontaja Shirly Karvinen on palannut uuden Bachelor Suomi -kauden kuvauksista. Uusi kausi kuvattiin ulkomailla.
Mukaan kuvauksista tarttui myös uusi perheenjäsen, Peach-koira. Entuudestaan Karvisella on jo kaksi koiraa.
– Olin aina ajatellut, että kolme on aivan liikaa, mutta näin sieltä sitten tällainen rakkaus löytyi, Karvinen kertoi Huomenta Suomessa sunnuntaina.
Lue myös: Shirly Karvinen kiintyi kuvausreissullaan tapaamansa löytökoiraan: "Me lähdetään yhdessä kotiin"
Rakkautta ensisilmäyksellä
Karvinen sanoo huomanneensa kuvausreissun ensimmäisten päivien aikana sosiaalisesta mediasta, että hotellin lähistöllä sijaitsi koiratarha.
– Kiinnitin huomiota nimenomaan Peachin videoon. Sellainen ihana mummukka, kymmenenvuotias mamma, siellä tarhalla. Vähän surulliset silmät ja ajattelin, että voi ei, entä jos kävisin vähän katsomassa sitä, hän kertaa.
Seuraavana päivän Karvinen soitti tarhalle ja pyysi, voisiko hän tulla katsomaan koiraa.
– Kun ensimmäisen kerran näin Peachin ja menin hänen huoneeseen, jokin mun sydämessä läikähti.
– Se oli niin rauhallinen, vähän surullisen ja haikean oloinen koira. Se saman tien kiipesi syliini ja jäi siihen seisomaan. Tiesin heti, että en voi enää jättää sitä tänne.
