Missä he ovat nyt: Aikakoneen Veran tarina: "Olin jatkuvasti hajalla rikkinäisistä suhteista"

Aikakoneen Verana tunnettu Heidi Puurula kertoo, miten yhtyeen yksi isoimmista hiteistä syntyi, millaista elämä on ollut megasuosion jälkeen ja miksi hän on vasta nykyisen aviomiehensä, muusikko Jukka Puurulan rinnalla oppinut ottamaan vastaan rakkautta.

Aikakoneen debyyttsinglen Tähtikaaren taa ilmestymisestä tuli 6.3. kuluneeksi tasan 20 vuotta. Yhtyeen matka jatkuu edelleen, mutta muutama vuosi sitten kokoonpano koki merkittäviä muutoksia, kun sen alkuperäisjäsen, sanoituksistaan ja taustalaulustaan tunnettu Vera päätti jättää yhtyeen. Samalla taakse jäi myös mystisen laulajatar Veran elämä, kun taiteilijanimensä takaa esiin astuva Heidi Puurula päätti aloittaa alusta omana itsenään.

Eletään 90-luvun alkua. 22-vuotias Heidi Puurula (tuolloin vielä omalta sukunimeltään Vahakallio) istuu natisevassa vanhassa nojatuolissa Helsingin Hämeentiellä 24 neliön kokoisessa yksiössään. Laman aikaansaama synkkä pilvi on laskeutunut Suomen ylle ja sen vaikeuksista on saanut osansa myös Puurulan perhe – edeltävän kesän aikana kummatkin vanhemmat ovat jääneet työttömiksi ja laman vaikutukset näkyvät vahvasti koko lähipiirissä. Pimeän kevään väsyttämä Puurula haaveilee lämmöstä, valoisammasta ajasta ja päättää tarttua kynään. Syntyy teksti Puurulan ensimmäiseen kappaleeseen, jonka myöhemmin koko Suomi tuntee Keltaisena toukokuuna.

Puurulan kynästä syntyivät myöhemmin monien Aikakoneen hittien sanoitukset. Huiman suosion saavuttanut yhtye keikkaili vuosikausia ympäri Suomea valloittaen yleisön toisensa jälkeen puolelleen. 2500 keikan sekä lukuisten listahittien ja kiertueiden jälkeen Verana tunnetulle Puurulalle tuli stoppi vastaan.

– En enää kokenut olevani se bailaava Neiti Groove, jollainen olin nuorempana ollut. Aloin kasvaa musiikillisesti ulos Aikakoneesta ja aloin haaveilla toisenlaisen musiikin tekemisestä.  

Jotain uutta oli löydettävä. Niinpä Puurula jätti sulassa sovussa perheen kaltaisen yhtyeen taakseen ja päätti lähteä omilleen. 

Taiteilijanimestä voimaa 

Uudet tuulet tavoittivat Puurulan nopeasti, kun Chisunkin kosketinsoittajana tunnettu Emilia Takayama ilmestyi kuin tilauksesta Puurulan tielle. Kirjaimellisesti yhteisen sävelen löytäneet muusikot päättivät yhdistää voimansa ja syntyi uusi yhtye, poppia, folkkia ja bossa novaa yhdistelevä Kuulas. Myöhemmin mukaan löytyivät myös sellisti Susanna Jyllinmaa, sekä tuottaja Kalle Sundström

Matalalla profiililla, kaikessa rauhassa debyyttialbumiaan valmistelleen yhtyeen on tarkoitus julkaista esikoissinglensä kuluvan kevään aikana. 

Tällä kertaa Puurula tahtoo kuitenkin tulla yleisön eteen Heidinä, omana itsenään. 

– Taiteilijanimi Vera syntyi aikoinaan, kun inhosin oikeaa nimeäni. Nuoruudessani Pikku Heidi oli suosittu sarja ja inhosin sen kautta syntynyttä lempinimeäni. Olin 175-senttinen ”Pikku Heidi” ja minua kiusattiin sen takia, Puurula muistelee.

Puurula valikoi taiteilijanimekseen Veran, joka pian päätyi Aikakoneen suosion myötä koko Suomen huulille.

–  Aikakoneen suurimman suosion aikoihin taiteilijanimen käyttäminen oli ehkä fiksuakin. Olin tuolloin nuori ja asuin yksin, ja välillä pelkäsin paljonkin. Vahvasta taiteilijanimestä sai jonkinlaista turvaa ja peitin herkkyyteni koviksen roolin taakse. 

Vuosien ja aikuistumisen myötä Puurula oppi kuitenkin omien sanojensa mukaan hyväksymään ”Pikku Heidin” ja uskalsi kohdata herkän puolensa. Tuli oikea aika luopua taiteilijanimen turvasta. 

– Olen kasvanut ja kypsynyt ihmisenä todella paljon. Uskallan tehdä musiikkia aistillisemmin ja sanoa enemmän, omana itsenäni. Se kuullaan myös tulevalla Kuupuutarha-nimeä kantavalla esikoisalbumillamme, Puurula toteaa.

 

Perhe-elämän opettelua

Vuodet ovat kasvattaneet Puurulasta myös kahden kouluikäisen pojan äidin.

– Minulla on ollut nyt pari vuotta aikaa olla rauhassa kotona ja olenkin opetellut kaikki perhe-elämään liittyvät asiat vasta nyt. En ole edelleenkään kodinhoidon suhteen mikään virtuoosi ja anoppini nauroi, ettei ikinä olisi uskonut, että joutuu opettamaan jollekin pesukoneen käyttöä. Luotan myös siihen, että meidän pojista kasvaa loistavia kokkeja, Puurula naurahtaa. 

Puurulan rinnalla perhettä pyörittää aviomies, Don Huonoista tuttu Jukka Puurula.

– Jouduin tekemään paljon työtä sen eteen, mutta Jukan myötä olen oppinut ottamaan vastaan rakkautta. Olin nuorena jatkuvasti hajalla rikkinäisistä suhteista ja poikaystävien kanssa sekoiluista. Rikkinäisestä avioeroperheestä tulleena en olisi koskaan osannut odottaa löytäväni tällaista kultakimpaletta elämääni.

Pariskunta on vuosien saatossa opetellut joustamaan perhe-elämän ja työn välillä, kun molemmat ovat vuorollaan studiossa tai kiertueilla. 

Kevään aikana studion ovien taakse sulkeutuu vuorostaan Heidi, kun Kuulas-yhtye työstää albumiaan eteenpäin.

– Edessä on paljon kovaa työtä, sillä teemme kaiken musiikkimme itse. Olemme kuitenkin työstäneet albumia jo pitkään. Väliin on mahtunut äitiyslomia ja olemme halunneet tehdä töitä ilman painostavaa aikataulua. Kaikessa rauhassa onkin syntynyt rytminen sävymaailma, jollaista ei ole aikaisemmin kuultu, Puurula paljastaa.

Vaikka musiikillisesti uudistunut Puurula onkin jättänyt Aikakoneen taakseen, on hän kuitenkin ylpeä yhtyeen historiasta ja sen mukanaan tuomasta koulusta. Mutta onko paluu Aikakoneen riveihin täysin poissuljettu mahdollisuus?

– Aina välillähän se Maki (Kolehmainen) minua keikoille huhuilee. Saa nähdä mitä ne keksii, kun ensi syksynä Aikakoneen kokoelma tulee ulos. Jos kutsu käy niin nopeastihan minä Keravalta porhallan keikalle, Puurula naurahtaa.

MTV.fin Missä he ovat nyt? -juttusarjassa julkaistaan viikoittain kiinnostavien urheilun, uutisten ja viihteen alalta tunnettujen ihmisten henkilöhaastatteluja.

Uusimmat