50 vuotta täyttänyt kansan rakastama Tuula Portin, Miss Suomi vuodelta 1986, on viimein sinut menneisyytensä kanssa. Tämän ikäisenä on helpompi hengittää, hän sanoo.
Tasan kolmekymmentä vuotta sitten helmikuussa kruunattiin lapualainen Tuula Portin (o.s. Polvi) Miss Suomeksi. Alkoi pyöritys, johon matkustelematon, omien sanojensa mukaan pystymetsästä tullut tyttö ei ollut valmistautunut.
Matka kohti missikruunua oli alkanut jo vuonna 1985, kun Tuula liftasi pikkuserkkunsa kanssa Latosaareen katsomaan Miss Suomi -osakarsintoja. Tytöt olivat hädin tuskin päässeet autosta ulos, kun vuotta aiemmin Suomen kauneimmaksi kruunattu Anna-Liisa Tilus jo vaati heitä mukaan osallistujajoukkoon. Kilpailuun oli saatava vähintään viisi tyttöä, mutta osallistujia oli vain kolme.
Vastustelu ei auttanut, ja pian Tuula löysi itsensä pikkuserkkunsa kanssa vaihtamasta vaatteita kilpailua varten. Yllätyksekseen hän voitti osakilpailun, ja seurasi kutsu seuraavalle etapille. Ylioppilaskirjoitukset kuitenkin lähestyivät, eikä missimaailma ollut koskaan kiinnostanut Tuulaa edes ajatuksen tasolla. Hän kieltäytyi jatkosta ja päätti keskittyä ylioppilaaksi pääsemiseen.
Vuotta myöhemmin Tuulan puhelin soi. Alkoi houkuttelu. Mieleen jäänyt lapualainen nuori kaunotar oli päätetty saada mukaan kilpailuun, halusi hän sitä tai ei. Painostus tuotti tulosta.
– Vielä junassa matkalla Helsinkiin kirjoitin päiväkirjaani, etten oikeastaan haluaisi tätä, mutta tässä sitä nyt ollaan menossa. Olin itselleni vähän vihainenkin siitä, että annoin muiden puhua minut ympäri, Tuula Portin muistelee nyt.
Miss Suomeksi kruunaamisen jälkeen lööpissä komeili otsikko: "Minäkö missi?" Portinin mielestä lööppi kuvaa hyvin hänen silloisia tuntojaan. Mutta kun leikkiin oli kerran ryhdytty, se oli hoidettava kunnialla loppuun, hän päätti.
"Koin jääväni yksin"
Pyöritys. Sillä sanalla Portin kuvailee missivuottaan. 80-luvulla missi oli koko kansan suosikki, joka ei hävinnyt lukuisten muiden julkisuudenhenkilöiden joukkoon. Täysin valmistautumatta julkisuuteen 20 vuotta vastikään täyttänyt Portin oli yhtäkkiä keskellä kaikkea. Matkustelu ja uusien ihmisten kohtaaminen täyttivät päivät.
Jalat pysyivät kuitenkin maassa, ehkä pohjalaisen, vaatimattoman mentaliteetin ansiosta.
– Isänkin ajatus oli, että normaaliarkeen pitäisi palata mahdollisimman pian. Olisi opiskeltava ja hankittava kunnollisia töitä, Portin kertoo.
Tuore missi sai tukea aiemmilta misseiltä, mutta itse organisaatiolta apuja ei herunut.
– Koin jääväni siltä osin aika yksin. Aika alkuun piti lähteä kiertämään Sokoksia, mutta en saanut autoa tai kosmetiikkaa käyttööni. Jostain auto sitten kuitenkin järjestyi.
– En muista, että kukaan olisi kysynyt esimerkiksi kesken Sokos-kiertueen, että miten jakselet. Se oli kuin kissa olisi heitetty kylmään veteen.
Töitä ja kiertueita riitti.
– 80-luku oli vaateteollisuuden kulta-aikaa, ei sitä voi verratakaan tähän päivään. Mallit olivat täystyöllistettyjä. Minäkin olin etupäässä näytösmalli, ja kalenteri oli täynnä useammaksi vuodeksi.
Miss Suomi -kilpailuja seurasivat myös kansainväliset Miss Skandinavia- sekä Panamassa järjestetyt Miss Universum -kilpailut, joissa Portin sijoittui upeasti neljänneksi perintöprinsessaksi.
– Kuukauden päivät siellä vierähti. Se oli ainutkertainen kokemus. Kuvien kautta muistoja ja tilanteita palautuu mieleen, mutta olisi kiva muistaa enemmänkin. Muistelisin, että matkustin sinne yksin. Aika hurjaa, kun nyt miettii. Joku tukihenkilö siinä olisi pitänyt tytöllä olla.
Vihdoinkin sinut menneisyyden kanssa
80-luvun loppupuolella Portin tuli uskoon, ja elämässä kääntyi uusi lehti. Hän jättäytyi pois mallitoimiston listalta ja aloitti vuonna 1991 opinnot teologisessa tiedekunnassa. Julkisuuteen Portinin uskoontulo ponnahti, kun toimittaja bongasi Portinin nimen tiedekuntaan valittujen opiskelijoiden listalta.
Seurakunnat alkoivat ottaa yhteyttä Portiniin ja pyytää häntä puhujaksi erilaisiin tilaisuuksiin. Opintojen ja seurakuntavierailujen viedessä ajan Portin alkoi kieltäytyä lehtihaastatteluista ja vetäytyi julkisuudesta. Perhe-elämä vei mennessään, kun vuonna 1995 syntyi esikoinen Emilia ja kahta vuotta myöhemmin Aliina, jonka kehitysvamma vaati vanhemmilta erityisesti aikaa ja huomiota.
Valmistuttuaan yliopistosta Portin aloitti työt sairaalassa sielunhoitajana. Sillä tiellä hän on edelleen. Perhe on täydentynyt vielä kuopuksella, Eetulla, joka täytti juuri 12 vuotta.
Portin itse täytti 19. helmikuuta viisikymmentä vuotta.
– Aika lailla vuosi sitten lähdin työstämään asiaa mielessäni. Olen pohtinut, mitä tässä vielä voisi ja ehtisi elämän aikana tehdä, kun vuosikymmenet vierähtävät niin nopeasti. Merkkipaalun ympärillä on ollut monenlaista pohdintaa.
Missiyden taakka ei enää paina harteilla.
– Olen tämän ikäisenä enemmän sinut menneisyyteni ja missiyteni kanssa kuin koskaan. Vielä kymmenen vuotta sitten missiys herätti minussa negatiivista tunnelatausta, enkä halunnut puhua aiheesta. Ajattelin, että vieläkö sitä täytyy nostaa esille. Nyt tunnelatausta ei ole enää mihinkään suuntaan. Luulen, että se johtuu iän mukanaan tuomasta vapautumisesta. Itseään ei tarvitse ottaa niin vakavasti, eikä kaiken tarvitse olla täydellistä. Alkaa olla helpompi hengittää monen asian suhteen.
Nykymissit enemmän tosissaan
Yhden unelman Portin toteutti viime kesänä, kun hän levytti hengellisen levyn ja lähti sen myötä keikoille. Lavalle nouseminen ja julkisesti laulaminen on vaatinut itsensä haastamista ja epämukavuusalueelle menemistä.
– Joka kerta, kun kiipeän lavalle, on ylitettävä iso kynnys. Mutta jännitys menee ohi, kun esiintymisessä pääsee alkuun. Se on hienoa, ja se on minulle jonkinlainen intohimo.
Myös kameran eteen Portin on palannut viime vuosina, kun nuoruusvuosilta jääneet pysyvät ja tärkeät ystävät, Portinin lasten kummit Anna-Liisa Tilus ja Anne Pohtamo ovat pyytäneet häntä silloin tällöin malliksi.
– Se on tuntunut mukavalta tällaisena pienenä harmittomana harrastuksena. Kuluttajat haluavat nykyään, että vaatteita esittelevät sen ikäiset ihmiset, joille vaatteet on suunnattu. Se on hyvä suuntaus.
Missimaailmaankin Portin pääsi kurkistamaan vuosikymmenien jälkeen viime vuonna, kun hän tuurasi pyynnöstä Anne Pohtamoa missituomaristossa. Aika on muuttanut missikisojen luonnetta, sen Portin sai huomata.
– Kyllä tytöt ovat enemmän treenanneet ja valmistautuneet kilpailuun verrattuna kolmenkymmenen vuoden takaiseen. Kilpailijat olivat hyvin tosissaan.
80-luvulla ulkonäköpaineita ei ollut, ja luonnollinen kauneus oli enemmän arvossaan.
– Nykyään oma keho on jatkuvan treenaamisen kohteena. Pitäisi olla kauniimpi ja jotakin enemmän. Se kuulostaa hirveän työläältä ja stressaavalta. Luulen, että pian tulee vastareaktio tekokynsille, hiuslisäkkeille ja ripsenpidennyksille implanteista puhumattakaan, Portin uskoo.
– Oma silmäni mieltyy luonnollisuuteen ja luonnolliseen kauneuteen. Siinä on jotain viehkoa, ja näin on ollut kautta maailman sivu. Luonnollisessa kauneudessa ja viattomuudessa on jotain puhuttelevaa, enkä usko, että se on hävinnyt kokonaan. Se tekee vielä paluun.