Miss EW-kisan missiehdokkaat poseeraavat tuoreissa uimapukukuvissa.
Henna Peltosen luotsaama Miss EW -kisan finalistit poseeraavat tuoreissa uimapukukuvissa. Tänä vuonna kisan teemana on erityisesti kotimaisuus.
– Tänä vuonna kisan pääteemana on kotimaisuus ja pääsemme tuomaan entistä enemmän esiin tärkeitä arvojamme, kertoo kisan missiemo Peltonen.
Lue myös: Hän on Miss EW 2020 – Suomen luonnollisesti kauneimmaksi valittiin 19-vuotias Emilia Kaskinen
Miss EW palaa tänä kesänä Suomen missikisojen historian juurille, kun kauneuskilpailuja järjestettiin tekemään hyväntekeväisyyttä mm. sotainvalidien hyväksi.
– Missimme tulevat ilahduttamaan kesäkuun aikana myös maamme sotaveteraaneja. Lisäksi olemme mukana Miss EW 2019 perintöprinsessan Essi Tähkän perustamassa "Tuu Messiin" -kampanjassa, joka on kampanja kaikkea kiusaamista ja syrjäytymistä vastaan.