Minne maailman mehiläiset katoavat? – Selittämätön ilmiö uhkaa koko ruoantuotantoa

Yhdysvalloissa arvioidaan, että viimeisen vuoden aikana on menetetty jopa 40 prosenttia hunajamehiläisistä. Mehiläiskuolemat ovat osa kohta jo kymmenen vuotta jatkuneessa mysteerissä.

Kuolemien syitä on ollut hyvin vaikea selvittää, sillä mehiläiset vain katoavat jälkiä jättämättä. Huolestuttava ilmiö on nimetty CCD:ksi, eli Colony Collapse Disorderiksi. Englanninkielinen viittaa mehiläisyhdyskunnan totaaliseen romahtamiseen.

– CCD on selittämätön mehiläisten katoaminen, kertoo mehiläishoidon neuvoja Ari Seppälä Suomen Mehiläishoitajain liitosta.

Yhdysvaltain maatalouden tutkimuskeskus kertoo, että CCD:ssä vain aikuiset mehiläiset katoavat ja jättävät peräänsä kuningattaren ja keskenkasvuiset mehiläiset.

– Hunajamehiläiset, jotka ovat kriittisessä asemassa koko Yhdysvaltain ruoantuotannossa, ovat kohdanneet vakavan ja mystisen ongelman, kuvaillaan tutkimuskeskuksen artikkelissa.

Ilmiö aiheuttaa paitsi suuria rahallisia tappioita mehiläistarhoille, niin myös vakavia seurauksia koko maanviljelylle. Hyvin suuri osa ihmisten ruokakasveista tarvitsee mehiläisten pölytystä pystyäkseen tuottamaan satoa, joten mehiläisten kuolemat uhkaavat pahimmillaan koko ruoantuotantoa.

Mehiläisiä kadonnut jo kymmenen vuotta

Mitään tieteellistä syytä CCD:lle ei ole vahvistettu, mutta tällä hetkellä ilmiön uskotaan johtuvan useista eri tekijöistä: kemikaalikuormituksesta ja torjunta-aineista, mehiläisten jalostuksesta, yksipuolisesta maanviljelystä, mehiläistenhoidosta sekä loiseläimistä ja taudeista.

CCD huomattiin lähes kymmenen vuotta sitten. Yhdysvaltain hunajamehiläisyhdyskuntien määrä on pudonnut tähän päivään mennessä 1940-luvun noin viidestä miljoonasta vain 2,5 miljoonaan.

Suomessa ei vielä vastaavaa

Suomessakin koetaan mehiläisten joukkokuolemia. Heinäkuun alussa Loimaalla kuoli jopa puoli miljoonaa hunajamehiläistä. Näiden mehiläisten ruumiit kuitenkin löytyivät maastosta, ja kuolemansyynä lienee myrkyllinen torjunta-aine.

– Loimaassa ei todellakaan ole kyse CCD:stä, se on ihan eri sarjassa, kertoo Seppälä.

Suomessa, tai edes Euroopassa, ei CCD:tä ole vielä todennettu.

– Mehiläisiä kyllä kuolee ja katoaa monesta syystä, mutta niillä tuntomerkeillä, joita CCD:hen liitetään, ei Euroopassa ole vielä ollut tapauksia.

Juttua korjattu 18.7. kello 10.23: Yhdysvalloissa hunajamehiläisyhdyskuntien, ei hunajamehiläisten, määrä on pudonnut noin viidestä miljoonasta 2,5 miljoonaan.

Lue myös:

    Uusimmat