Minä, minä, minä vai sittenkin sinä? Robottiautojen käyttöönottoon liittyy myös eettisiä kysymyksiä

Robottiautoja koskeva etiikka voi olla myös elämän ja kuoleman kysymys. Projektijohtaja Harri Santamala Metropolia Ammattikorkeakoulusta on sitä mieltä, että isot eettiset kysymykset tulisi ratkaista puolueettomalla areenalla esimerkiksi EU:ssa tai maailmanlaajuisesti YK:n linjauksilla. Tällöin päätökset sitoisivat autonvalmistajia, sillä nyt yksittäiset yritykset voivat pitkälti määritellä reunaehtojaan.

Santamala ja liikennetekniikan professori Tapio Luttinen Aalto-yliopistosta pohtivat klassisia tilanteita, joissa on vain huonoja vaihtoehtoja ja auto pitäisi ohjelmoida valitsemaan pienempi paha. Etukäteen olisi siis ratkaistava, kenen henki ensisijaisesti säästettäisiin ja miten vastuut jakautuvat.

– Jos pitää väistää suojatielle ryntäävää lasta jalkakäytävälle, jossa on toinen ihminen, eli pitäisi valita, mitä tapahtuu, pohtii Luttinen.

Sinun kiireesi vai minun?

Tulevaisuuden autoon voi olla mahdollista ohjelmoida hätätilannetoiminto, jonka perusteella kyseinen auto saa etuoikeuden esimerkiksi liikennevalojen vihreänä aaltona tai mahdollisuuden ylittää ruuhkainen risteys ennen muita. Millainen hätätilanne siis kelpaisi ja kuinka usein sen voisi kytkeä päälle?

– Jos ajoneuvoon voidaan määritellä, että minulla on kiire, silloinhan kaikki tekevät sen, Luttinen arvioi.

Hätätoimintojen määrää voitaisiin rajoittaa kiintiöillä; näin kukaan ei voisi antaa itselleen etuoikeuksia päivittäin.

– Vai onko se asia, jonka voi ostaa? Maksat enemmän, jolloin toiset väistävät sinua.

Tämä puolestaan johtaa uusiin eettisiin pohdintoihin: onko oikein, että rahalla voi ostaa itselleen ikään kuin vapaan kaistan ja jättää muut jonottamaan?

Kenen haitta on suurin?

Robottiauton navigaattori ymmärtää laskea kullekin matkalle optimaalisen reitin. Yleensä se on nopein, koska ihmiset keskimäärin haluavat perille äkkiä. Näinkin yksinkertainen asia voi johtaa eettiseen pohdintaan, Luttinen huomauttaa.

Reittilaskuri ei ota huomioon haittaa, jonka ajoneuvo aiheuttaa muille. Se käyttäisi ehkä vilkasta mutta nopeaa pääväylää, jolle sivuliittymästä ei ole helppoa päästä mukaan. Tulisiko ajoneuvoja tällöin ohjata pois pääväylältä vähän pidemmälle reitille, jotta viivytykset olisivat pienempiä sivuväylältä tuleville ja kokonaisuus toimisi paremmin?

– On olemassa niin kutsuttu käyttäjäoptimi ja systeemioptimi. Ensimmäinen ei välttämättä tai yleensäkään johda toiseen.

Kuka määrittää ajokyvyn?

Yksi ratkaistava asia koskee ihmisten ajokyvyn säilymistä. Autonominen menopeli kuljettaa pitkälti itse itseään, jolloin autokyydissä oleva voi rentoutua tai keskittyä päivän töihin.

Jos robotti kuitenkin joutuu virhetilaan ja ihmisen pitää puuttua äkkitilanteeseen, osaako hän sen varmasti, jos edellisestä ajokerrasta on kulunut jo pitkä aika? pohtii Liikenneturvan suunnittelija Petri Jääskeläinen.

Miten siis ratkaistaan kysymykset ajokortin voimassaolosta tai mahdollisista lisäkoulutuksista harvakseltaan itse ajaville, ja kuka kunkin autossa olevan toimintakyvyn arvioisi, miten usein ja millä tavoin?