Miltä naisen orgasmi tuntuu? Miehet vastaavat

Selvitimme vastauksen lukijan eroottiseen kysymykseen!

”Tunteeko mies jotakin erikoista, kun nainen saa orgasmin? Joko henkisesti tai ihan fyysisesti?” kysyy nimimerkki leenuska.

Näin miesraati vastasi:

"En ole seurustelevaa sorttia, en sitten yhtään. Ainakaan vielä. Lempeily usean kanssa on aina ollut mielessäni, ja toiminut olen sen mukaan. Itsekkäästi ja omaa laukeamista varten. Tiedän, että tämä voi vähän raapasta pintoja ja aikaansaada reaktioita, mutta olen rehellinen. En ole juuri koskaan mennyt baariin iskemään naista sillä asenteella, että tyydytän hänet. Yleensä vaan "peitsi tanassa" ja baarin kautta kotiin. Kotiin en ole vienyt kuin muutaman. Ylensä päässyt itse yökylään. Tuntuuko naisen orgasmi? Ei… Olen jo matkalla kotiin, kun nainen sen orkkunsa saa. Onhan toki näitä ejakuloivia naisia ollut, ja se tuntuu kyllä. Muutoin ei kyllä sillä tavalla hirveästi. Pientä puristusta peniksen ympärillä ja "perusääniefektit" ovat yleisimpiä. Kerran oli nainen, joka lauetessa repi tukkaa niin, että silmäni olivat kuin tiibettiläisellä munkilla. Näin täällä."
– Mies, 47, sinkku

"Fyysisesti ei tunnu. Henkisesti kyllä. Se on sellainen "mission completed" -tyylinen onnistumisen fiilis."
– Mies 36, naimisissa

"Se tuntuu upealta. Sekä henkisesti että fyysisesti, kyllähän sen tuntee. Tulee sellainen olo, että olen onnistunut. Tuntuu yhtä hyvältä kuin omakin orgasmi. Lakanat kastuvat ;)"
– Mies, 34, avoliitossa

”Kyllähän siinä tuntee olonsa ihan mieheksi. Ja se vaginan syke tuntuu hyvältä.”
– Mies, 27, parisuhteessa

"Kyllä siitä tulee tottakai hyvä fiilis, että pystyy tuottamaan toiselle nautintoa."
– Mies, 35, naimisissa

"Toki partnerin kiihottuminen, kuten myös orgasmi, on jo sinänsä kiihottava elementti petipuuhissa.  Henkiseltä kantilta ajateltuna partnerin fyysisten tarpeiden onnistunut tyydyttäminen lujittaa uskoa suhteeseen, siis seksi toimii, joka on yksi tärkeä tukijalka kestävässä suhteessa. Toisaalta taas jos orgasmi jää usein saavuttamatta, mies saattaa tuntea itsensä riittämättömäksi tai alkaa pelätä tummien pilvien ilmestymistä suhteen ylle. Ja sitten odotellaan aihepiirin esilletuloa aamiaispöydässä jonakin sateisena aamuna, kun on muutenkin huono meininki."
– Mies, 39, sinkku

"Ainakaan itse en fyysisesti tunne mitään erityistä. Riippuu vähän naisesta toki. Toisilla orgasmi näkyy ja kuuluu paljon voimakkaammin kuin toisilla. Ne, joilla se näkyy voimakkaammin, on hetkiä ennen orgasmia melko jännittyneitä ja orgasmin saavuttaessaan lihasjännitys laukeaa, mutta se pikeminkin näkyy erilaisena liikehdintänä kuin selkeästi tuntuisi jossain. Jollain tasolla itsekin pinnistelee naisen orgasmin vuoksi ja ikään kuin tsemppaa henkisellä tasolla sanattomasti siihen. Se tuntuu myös itsessä lihasjännityksenä, joka laukeaa pieneen rauhoittumiseen naisen orgasmin aikana. Henkisellä puolella itselle siitä tulee ikään kuin "voittajaolo", eli vähän siihen verrattavissa oleva olo, kun on saavuttanut jotain tekemällä työtä tai uhrattuaan energiaansa ja nähnyt vaivaa jonkin asian eteen ja sitten, kun se kaikki vaivannäkö palkitaan onnistumisella. "
– Mies, 36, naimisissa

"Erikoista: ei, mutta onhan se kiva tuottaa toiselle nautintoa ja monesti sitä halutaan lisää. Pari kertaa on tullut itse lauettua naisen voimakkaiden supistelujen takia."
– Mies, 45, naimisissa


Artikkelia on muokattu 26.1.2015 kello 14.15: lisätty kaksi vastausta.

Lue myös:

    Uusimmat