Miltä ensi kesä näyttää ulkomaan matkailun saralla? Matkatoimistossa uskotaan, että edessä on paluu normaaliin

Miltä ensi kesä näyttää ulkomaan matkailun saralla? Tjäreborg maajohtaja kertoo 6:25
Millaista viestiä turvallisuudesta Kanarialla lomailleet suomalaiset ovat vieneet matkanjärjestäjän suuntaan? Katso videolta koko haastattelu!

Tjäreborgin maajohtaja sanoo Viiden Jälkeen -ohjelman haastattelussa, että matkailualalla uskotaan tulevan kesän olevan ulkomailla lomailun suhteen normaali.

Maajohtaja Jessica Virtanen sanoo, että ensi kesälle myydään tällä hetkellä vanhoja tuttuja kohteita: Turkkia, Kreikkaa, Mallorcaa ja esimerkiksi Kroatiaa.

Mitä tulee matkailuun, tulevasta lomakaudesta ennakoidaan ”normikesää”, jota vietettäisiin hyvinkin rajoitusvapaasti.

– Kyllä me siihen uskotaan, tietysti maailma voi toki muuttua nopeastikin. Mutta tällä hetkellä merkit näyttävät siltä, että ehkä tämä pandemia kevään aikana laantuu ja kesällä päästään matkustamaan. 

Virtanen muistuttaa, että tälläkin hetkellä suomalaisia matkailijoita on esimerkiksi Kanarialla. 

Vuonna 2021 matkailu pääsi käynnistymään, vaikkakin vasta vuoden lopussa. Virtanen arvioi, että vaikka ulkomaanmatkailu elpyi, matkustusmäärät ovat vielä kaukana pandemiaa edeltävästä ajasta.

– Laskua pandemiaa edeltävään aikaan oli noin 80 prosenttia. 

Lue myös:

    Uusimmat