Milloin kipeän lapsen voi viedä päiväkotiin? Suomalaislääkäri vastaa

Lääkärin mukaan flunssan kohdalla lapsen yleiskunto on hyvä mittari siihen, kannattaako lapsi viedä päiväkotiin vai pitää kotihoidossa.

Sairaan lapsen vieminen päivähoitoon on aihe, joka herättää keskustelua aina säännöllisin väliajoin. Terveystalon korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Kimmo Salorannan mukaan päätös hoitoon viemiselle riippuu paljon lapsen yleiskunnosta. Kuumeinen ja väsynyt lapsi tulisi pitää kotona, mutta pelkkä nuha ei ole este hoitoon viemiselle. Jos tarttuvuutta ajatellaan, Salorannan mukaan nuhaisen lapsen kotona pitämisestä ei ole hyötyä.

– Taudin alkuvaiheessa, kun flunssa puhkeaa, tartuttavuus on suurta ja silloin lapsi kannattaa pitää kotona muutaman päivän. Mutta kun tauti vanhenee, tartuttavuus ei ole enää niin suurta, Saloranta toteaa.

Oksennustaudissa pätee kahden oireettoman päivän sääntö

Salorannan mukaan suurin ongelma asiassa on se, että flunssan tarttuvuus alkaa jo muutama päivä ennen oireiden ilmaantumista. Tautia on näin ollen äärimmäisen vaikeaa saada kuriin.

–  Jos päästäisiin siihen, että tiedettäisiin jo kolme päivää ennen kuin flunssa puhkeaa, että nyt se alkaa ja pitäisimme lapsen kotona silloin, sitten se olisi tehokasta. Mutta ne ensimmäiset päivät, jolloin virusta erittyy, ovat oireettomia, joten siinä tulee eteen käytännön ongelma. 

Oksentavaa tai ripuloivaa lasta ei tule viedä päiväkotiin. Jos näitä oireita esiintyy, lapsen voi viedä hoitoon vasta kahden oireettoman päivän jälkeen.

– Oksentavaa, ripuloivaa tai kuumeista lasta ei päiväkotiin. Jos on ollut oksennustauti tai ripuli, kaksi oireetonta päivää. Mutta jos on nuhaa, se menee paljon lapsen yleiskunnon ja olon mukaan, Saloranta kiteyttää.

***

Miten suojautua influenssalta? 13:00

Lue myös:

    Uusimmat