Mainos

Millaiset mahdollisuudet Kaapo Kakolla on päätyä Mikko Rantasen seurakaveriksi? Näin NHL:n mystinen draft-lotto toimii

4:17
Petteri Sihvonen arvioi videolla NHL-kautta.

NHL:n varaustilaisuuden niin sanuttu draft-lotto voi muuttaa seuran suunnan moneksi vuodeksi. Mistä Suomen aikaan tiistai-iltana järjestettävässä draft-lotossa on kyse? Ja mitä se merkitsee Kaapo Kakon tulevan varauksen kannalta?

Onko onnella merkitystä huippu-urheilussa? Tulkinnat siitä vaihtelevat. Vanhan sanonnan mukaan pitkässä juoksussa onni menee tasan. 

Lyhyessä juoksussa hyvä onni voi tuoda ison jättipotin – yksittäisessä pelissä tai vaikka draft-lotossa. 

Enää pitäisi tietää mikä on draft-lotto. 

NHL on tehnyt kaikkensa tehdäkseen sarjasta mahdollisimman tasaisen. Se on yksi syy, miksi isoja Edmonton Oilersin 1980-luvun kaltaisia mestaruusputkia ei olla nähty. 

Draft-loton avulla arvotaan järjestys, jolla joukkueet saavat valita pelaajan kesän varaustilaisuudessa. Ihan tasa-arvoista arvontaa ei kuitenkaan tehdä, vaan lähtökohta on painotettu sarjasijoitusten mukaan. 

Varaustilaisuuden perusidea on, että runkosarjassa huonoiten sijoittunut joukkue saa varata ensimmäiseksi. Draft-lotolla yritetään välttää tilanne, jossa joukkue jättäytyy tahallaan viimeiseksi saadakseen vuoron varata ensimmäisenä. 

Canadiensilla prosentin mahdollisuus

Draft-lotossa 15 pudotuspelien ulkopuolelle jäänyttä joukkuetta pääsevät tai joutuvat painotettuun arvostaan, jonka perusteella määritellään lopullinen varausjärjestys. 

Painotus menee niin, että huonoimman pistemäärän saaneella joukkueella on 18,5 prosentin mahdollisuus voittaa ykkösvaraus. Parhaalla pudotuspelien ulkopuolelle jääneellä joukkueella on vain yhden prosentin todennäköisyys napata ykkösvaraus. 

Eli Montreal Canadiensilla on vielä mahdollisuus saada lohdutusta siihen, että joukkue tippui viime metreillä playoffeista. Pieni, mutta on mahdollisuus kuitenkin. 

Lottopalloja ei kuitenkaan pyöritellä loputtomiin. Uudessa systeemissä kolme ensimmäistä varausvuoroa määritellään arvonnan perusteella. Sijat 4–15 menevät suoraan runkosarjasijoitusten mukaan. 

Loput varausjärjestykset ratkeavat pudotuspelimenestyksen mukaan niin, että Stanley Cupin voittaja saa valita vuorolla numero 31. 

(Juttu jatkuu kuvan alla)

Avalanchella hyvät mahdollisuudet Kakkoon

Draft-loton yksi kiehtovuus piilee siinä, että varausvuoroilla voi tehdä kauppaa. Tänä vuonna isoin mahdollisuus ykkösvaraukseen olisi ollut runkosarjan jumboksi sijoittuneella Ottawa Senatorsilla, mutta Senators myi vuoronsa Colorado Avalanchelle Matt Duchene -kaupan yhteydessä. 

Draft-loton todennäköisyydet ykkösvaraukseen: 

Colorado Avalanche: 18,5 %
Los Angeles Kings: 13,5 %
New Jersey Devils: 11,5 %
Detroit Red Wings: 9,5 %
Buffalo Sabres: 8,5 %
New York Rangers: 7,5 %
Edmonton Oilers: 6,5 %
Anaheim Ducks: 6,0 %
Vancouver Canucks: 5,0 %
Philadelphia Flyers: 3,5 %
Minnesota Wild: 3,0 %
Chicago Blackhawks: 2,5 %
Florida Panthers: 2,0 %
Arizona Coyotes: 1,5 %
Montreal Canadiens: 1,0 %

Avalanchella on näin hyvä mahdolliuus saada Kaapo Kakko toisen turkulaisen, Mikko Rantasen, joukkuekaveriksi. 

Ykkösvaraus toki saattaa mennä jollekin muulle joukkueelle. Jos ykkönen varaa esimerkiksi Kakon kovan kilpakumppanin Jack Hughesin, kortit ovat jälleen pöydällä. Kakkosena Avalanchella voisi olla edelleen mahdollisuus saada Kakko riveihinsä. 

Toiseksi isoimmat mahdollisuudet ykkösvaraukseen ovat Los Angeles Kingsillä (13,5 prosenttia) ja New Jersey Devilsillä (11,5). Devilsillä on riveissään nuorempaa ja lupaavampaa kaartia, jolta voi odottaa tasonnostoa tulevaisuudessa, mutta varsinkin Kings kaipaisi Kakon kaltaista nuorta ja dynaamista tähteä. 

Suomalaisittain Avalanche olisi Kakolle kuitenkin kiinnostavin joukkue. Näin Avalanche voisi toistaa saman kuin Mikko Rantasen varauksen yhteydessä. Kun Rantanen varattiin, sitä olivat juhlimassa sekä denveriläisjoukkueen scoutti Joni Lehto sekä hänen veljensä Petteri Lehto, joka on sekä Rantasen että Kakon agentti. 

Kaupan ansiosta Colorado Avalanchella on teoriassa mahdollisuus jättipottiin. Se voi voittaa Stanley Cupin ja saada silti ykkösvarauksen. 

Parhaan voittotodennäköisyyden joukkue on voittanut loton 24 kerrasta yhdeksän.

(Juttu jatkuu kuvan alla)

Seitsemän minuutin sessio

Draft-loton säännöt ovat muuttuneet vuosien varrella. Vuosina 1995–2012 ykkösvarauksesta pääsivät taistelemaan viisi runkosarjan huonointa joukkuetta. Joukkue ei voinut nousta arvonnassa neljää sijaa enempää, eikä vastaavasti laskea yhtä sijaa enempää. 

Nykysäännöillä on toimittu vuodesta 2016 asti. Jokainen 15 joukkueesta voi voittaa loton, mutta yksikään joukkue ei voi voi tippua kolmea sijaa enempää. 

Toronto Maple pääsi herkuttelemaan heti uudistuksen tultua voimaan, kun se pääsi valitsemaan ykkösenä Auston Matthewsin

Draft-lotto pidetään tänä vuonna Torontossa tiistaina päivällä. Draft-lotto itsessään on melko korutun tilaisuus. Joukkueiden GM tai muu edustaja istuvat televiiostudiossa ja odottavat, että mikä vuoro heille siunaantuu. 

Lottopalloja ei pyöritellä varsinaisessa julkistustilaisuudessa. Viime vuonna NHL:n varakomisaari Bill Daly ilmestyi paikalle ja alkoi kääntää numerolla varustettuja tauluja ympäri käänteisessä järjestyksessä. 

Florida Panthers sai, tai joutui vastaanottamaan 15. varausvuoron. Viimeiseksi kolmikoksi jäivät Carolina Hurricanes, Montreal Canadiens ja Buffalo Sabres.

Daly ilmoitti, että kolmannen varausvuoron saa Montreal Canadiens. GM Marc Bergevin poistui lavalta. 

Jännitys tiivistyi. Buffalo Sabresilla oli suurin todennäköisyys voittaa arvonta. Ja niin siinä kävikin. Sillä hetkellä Sabresin edustajat tiesivät, että heillä on mahdollisuus napata ruotsalaispakki Rasmus Dahlin

Hurricanesille arvonta oli menestys, sillä se nousi yhdeksänneltä sijalta kakkoseksi. Hurricanes varasi kesällä venääishyökkääjä Andre Svetsinikovin

Canadienskin nousi yhden sijan alkuperäisestä järjestyksestä. Sen varauksen Canadiens käytti Porin Ässien kasvattiin Jesperi Kotkaniemeen. Ja ainakin ensimmäisen kauden perusteella näyttää siltä, että se varaus osui hyvin.  

Viime vuoden tilaisuus kesti seitsemisen minuutia. Ne hetket voivat määritellä seuran suunnan moneksi vuodeksi eteenpäin.  

Draft-lotolla voi herkutella itsekin tekemällä omat arvonnat täällä. Varsinainen varaustilaisuus järjestetään tänä vuonna Vancouverin Rogers Arenalla 21.–22. kesäkuuta. 

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja