Millainen on unelmiesi kosinta? Naiset vastaavat
Millaisesta kosinnasta naiset haaveilevat? MTV Lifestyle otti selvää.
”Suunnittelen kosivani tyttöystävääni. Haluaisin kovasti yllättää hänet jollain erityisellä tavalla, mutta minulla ei ole varaa ilotulituksiin ja kuumailmapallolentoihin. Olemme olleet yhdessä jo viisi vuotta ja tiedän, että tyttöystäväni haluaisi jo ottaa askeleen eteenpäin. Mikä olisi paras tapa kosia tätä maailman ihaninta ja kärsivällisintä naista?” nimimerkki Johannes kyselee tällä viikolla.
Näin naisraati vastasi:
”Minä arvostaisin ainakin sellaista kosintaa, että olisimme jossain aivan kahdestaan. Joko hotellihuoneessa tai ihan kotonamme. Saapuessani paikalle hän voisi olla tyylikkäästi pukeutunut, ruoka valmiina, ihana tunnelmallinen valaistus ja kaunis musiikki taustalla soiden. Ruokailun jälkeen hän voisi sitten kysyä minua vaimokseen polvistuneena. Romanttista ja ihanaa.”
– Nainen, 25, parisuhteessa
"Ota huomioon ensinnäkin se, että onko vaimokandidaattisi romantikko! Jos näin ei ole, vältä sitä, ettei hän kiusaannu kosinnasta. Jos hän sinusta välittää, niin ei sillä saa olla väliä, kuinka kysymyksesi esität. Toimi spontaanisti!"
– Nainen, 26, avoliitossa
”Pääasia, että tyttöystävästäsi tuntuu siltä, että olet käyttänyt kosinnan miettimiseen aikaa ja saat hänet tuntemaan olosi erityiseksi. Ehkä yllätysjuhlat, joihin kutsut kaikki yhteiset ystävänne ja kosit kaikkien edessä? Tai teet jonkun hauskan videon, joka päättyy siihen, että kosit? Mahdollisuuksia on monia ja ajatus on aina tärkein. Muista kuitenkin tarkistaa, että tyttöystäväsi kynnet ovat hyvin laitetut ennen kuin kosit, ei kukaan halua, että sormus pujotetaan sormeen, jos kynsilakat ovat lohkeilleet ja kynnet purtu.”
– Nainen, 29, parisuhteessa
"Ei kukaan voi oikein sinun puolestasi kertoa, millä tavalla sinun kannattaisi kosia juuri sinun tyttöystävääsi. Kaikki lähtee siitä, että ajattelet häntä ja mietit, mikä olisi juuri sinun rakkaasi mieleen. Harrastaako hän jotain erityistä? Jos hänellä on vaikka joku tietty lempielokuva, niin voisiko kosinta liittyä siihen jollain tapaa? Onko teillä joku spesiaali yhteinen paikka, jossa voisi kosia? Kosintaan pätee siis se vanha hyvä sanonta ”ajatus on tärkein”. Jos tyttöystäväsi pelkää vaikka korkeita paikkoja, niin ihan turha viedä hänet pilvenpiirtäjän huipulle vain siksi, koska se on sinun mielestäsi romanttista."
– Nainen, 27, naimisissa.
"Mielestäni sinun ei tarvitse tehdä kosimisesta liian vaikeaa, koska uskon, että tyttöystäväsi on iloinen jo siitä, että kosit. Kosi omalla tavalla, mutta niin, että se voisi olla tyttöystävästäsi mukavaa ja romanttista. Tunnet varmaan viiden vuoden takaa tyttöystäväsi ja tiedät, mistä hän pitää. Turhaa aikaa menee hukkaan, kun mietit, miten kosit, vaan toimi mahdollisimman pian ja rauhallisesti, jotta kosimisesta jää kiva muisto.
Kosimiseen ei tarvitse paljon rahaa. Riittää, että käytte esim. treffeillä tai teet kotona ruokaa tai helppoa jälkiruokaa. Ihan arkiset asiat voivat olla mukavia, kuten, jos siivoat koko asunnon ja yllätät mukavalla tavalla tyttöystäväsi. Tärkeintä on ottaa huomioon toinen: kertoa ja näyttää teoilla, että välität."
– Nainen, 25, parisuhteessa
Uusimmat
-
05:08
Yli 200 kuollut junaturmassa Intiassa
-
05:00
Sotaharjoitus on häirinnyt radiolähetyksiä – luukuttavat sankariheviä
-
04:51
Intian junaturma: Yli 200 kuollut ja noin 900 loukkaantunut
-
02:00
STT:n vertailu: Tässä ovat suurten ja pienten lukioiden kärkikymmeniköt
-
23:12
Kanadan maastopalot siirtyneet idästä länteen: "Pelottavia aikoja"
-
23:08
Upea maailmanennätys Timanttiliigassa! Firenzen ilta huipentui häkellyttävään suoritukseen
-
22:52
Yhdysvallat välttyi ajautumasta maksukyvyttömyyteen: "Katastrofaalinen talousromahdus vältetty"
-
22:47
Wilma Murto tuloskunnostaan: "Tämä toistaa tuttua kaavaa"
-
22:45
Näin raikui suvivirsi Joensuussa 18000 laulajan voimin!
-
22:36
Wilma Murrolle pettymys Timanttiliigassa
-
22:20
Zelenskyi myöntää: Ukrainasta ei tule Naton jäsentä niin kauan kuin sota jatkuu – MTV seuraa sotaa
-
22:07
Kesäkuun lumipyry yllätti taksinkuljettajan Saariselällä: "Yrität, että kyllä se kesä vielä tulee tännekin, mutta ei helkatti"
-
22:07
Tallulah Willis avoimena isänsä Bruce Willisin dementiasta: "Tämä on surun alku"
-
21:52
Kapellimestari Hannu Lintu ei unohda Kaija Saariahon musiikin herättämää ainutlaatuista reaktiota New Yorkissa: "Se tunnelma"
-
21:03
Näin huippumalli Niina Kurkinen päätyi valmentamaan ihmisiä eroamaan oikein: "Nelikymppisenä olin niin pohjalla"
-
20:57
Niinistö näki mahdollisuuksia kestävän kasvun edistämiseen Sao Paulossa Brasiliassa
-
20:54
Blinkenin Suomen-puheessa oli uusi Ukrainan sotaa koskeva seikka – Risto E. J. Penttilä: "Pikkuhiljaa lähdetään rakentamaan reittiä kohti rauhaa"
-
20:46
Pekka Pouta kuukausiennusteesta: "Kaksi viikkoa viileätä ja sitten..."
-
20:44
Kalle Rovanperä teki itselleen valtavan palveluksen – Sardinian monsteripätkä oli maineensa veroinen: "Suuri osa tuli siinä"
-
20:44
Kaatosateet ja tulvat ajoivat satojatuhansia kodeistaan Japanissa
-
Lataa lisää