Sattuman oikusta minä muutin Anna Politkovskajan taloon heti sen jälkeen, kun veri oli pesty ja maalattu hissistä pois, kirjoittaa MTV:n ulkomaantoimituksen päällikkö Mirja Kivimäki.
Muutin Moskovaan MTV:n ja STT:n kirjeenvaihtajaksi alkutalvella 2006 ja etsin itselleni vuokra-asuntoa Moskovan vapailta markkinoilta.
Ulkomaisiin asiakkaisiin erikoistuneen asunnonvälittäjän kautta löysinkin kivan kalustetun asunnon Moskovan pääkadun Tverskajan lähistöltä, Valko-Venäjän eli Belarusskajan rautatieaseman tienoilta.
Talo ja asunto oli ehkä vähän kulahtanut, tasoltaan niin sanottu "russki remont" eli venäläisellä standardilla kunnostettu. Asunto oli kuitenkin mielestäni viihtyisä ja kadunnimikin oli sympaattinen: Ulitsa Lesnaja eli Metsäkatu.
Minä ja näkymä Moskovan-kotini ikkunasta Ulitsa Lesnayalle.Mirja Kivimäki
"Kai tiedät, mikä osoite se on?"
Sovimme välittäjän kanssa alustavasti, että otan asunnon. Pian sen jälkeen minun piti mennä Venäjän ulkoministeriöön yhteen niin sanotuista "Stalinin hampaista" eli viralliseen tapaamiseen kirjeenvaihtajien asioita valvovan koordinaattorin kanssa.
Hän oli mukava mies, jota tuntui aidosti kiinnostavan, että asiani ovat kunnossa.
– Joko sinulla on asunto? hän kysyi.
– On, sopimus vielä allekirjoitetaan, mutta on se jo sovittu, vastasin.
– Missä päin Moskovaa se on? hän kysyi
– Belarusskajalla, Ulitsa Lesnajalla, vastasin.
Huomasin, että koordinaattorin ilme muuttui vähän.
– Ja mikä on talon numero? hän kysyi
– 8/12, vastasin, ja hänen kasvonsa jähmettyivät entisestään.
– Kerros seitsemän, vastasin, ja pienen kielimuurinkin läpi aistin kyllä, että lyhytsanainen keskustelumme oli nyt muuttunut tunnelmaltaan vähän oudoksi.
– Kai tiedät mikä osoite se on, hän kysyi, ja enhän minä tiennyt.
– Tiedätkö kuka on Anna Politkovskaja, hän kysyi, ja sen minä sentään tiesin.
Myöhemmin menin asunnolle saman kiinteistönvälittäjän kanssa allekirjoittamaan sopimusta. Välittäjällä oli otsaa kehaista, että porraskäytävä on todella hyvässä kunnossa, hissi ja porrastasanteet on juuri kauttaaltaan maalattu.
Miksi ihmeessä, kysyin vähän kireästi, ja välittäjä meni vaikeaksi.
Sanoin hänelle, että koen, ettei Anna Politkovskajan murha sinänsä toki koske suoraan minua, mutta olisi se ehkä reilua sentään mainita taloon muuttavalle toimittajalle, että edellinen samassa paikassa majaillut toimittaja on juuri ammuttu hissiin, käytännössä suoraan kotiovelleni.
Venäjän ulkoministeriön rakennus, yksi niin sanotuista Stalinin hampaista.
Tappaja odotti porraskäytävässä
Tappaja oli ollut odottamassa rakennuksen sisällä, se selvisi myöhemmin valvontakameroista. Hän oli mennyt rakennukseen ennen Anna Politkovskajaa ja odotti hänen paluutaan.
Anna Politkovskaja puolestaan oli juuri käynyt ruokakaupassa. Hän vei osan ruokakasseista asuntoonsa ja palasi hissillä takaisin alas hakemaan loput.
Tappaja väijyi eteisessä, ja kun Politkovskaja oli astumassa takaisin hissiin, mies ampui Politkovskajaa hissin ulkopuolelta.
Nainen kaatui laukausten seurauksena. Sen jälkeen ampuja astui hissiin ja ampui häntä vielä kahdesti rintaan ja päähän. Hänen viereltään löydettiin äänenvaimentimella varustettu Makarov-pistooli ja neljä hylsyä.
Anna Politkovskaja oli kuollessaan 48-vuotias. Hän oli ollut yksi Venäjän tunnetuimmista kriittisistä toimittajista, yksi niistä harvoista, jotka olivat vuosien ajan jatkaneet Tsetsenian sodan ja Venäjän vallan väärinkäytösten penkomista, vaikka tiesivät sen olevan vaarallista.
Jo silloin tiedettiin, että esimerkiksi Kaukasuksen tilanteesta ääntä pitävien kansalaisjärjestöjen edustajia saattoi vain kadota.
Murhasta on sittemmin tuomittu useita ihmisiä, mutta yksi kysymys on jäänyt avoimeksi: Kuka tilasi Anna Politkovskajan murhan?
Kotioveni, jonka toiselle puolelle Anna Politkovskaja ammuttiin.
Syytetyt naureskelivat häkissään
Oikeudenkäynti pidettiin myöhemmin Moskovassa ja se oli todella kummallinen, kaoottinen ja hetkittäin täysi farssi.
Noin vuoden kuluttua murhasta Venäjän viranomaiset ilmoittivat pidättäneensä kymmenen epäiltyä. Oikeudenkäynti alkoi kuitenkin vasta marraskuussa 2008, yli kaksi vuotta Politkovskajan murhan jälkeen.
Ibragim Makhmudov ja Rustam Makhmudo, saapuvat syytettyjen häkkiin ennen oikeudenkäynnin alkua Moskovan kaupunginoikeudessa Venäjällä 15. tammikuuta 2014.
Pääepäiltyinä olivat kolme tsetseeniveljestä Rustam, Ibragim ja Džabrail Mahmudov sekä heidän lisäkseen muun muassa entinen Moskovan poliisi Sergei Hadžikurbanov ja FSB:n everstiluutnantti Pavel Rjaguzov.
Syytetyt istuivat metallihäkissä. He naureskelivat, väittelivät keskenään, supattelivat toistensa korvaan ja kuluttivat aikaa muun muassa sana-arvoitusten parissa.
Monet sanoivat, että tilanne ei muistuttanut lainkaan murhaoikeudenkäyntiä.
Yhdessä vaiheessa oikeussalissa kuului jopa yleisöä myöten yleinen naurunpurskahdus, kun yksi syytetyistä selitteli muistamattomuuttaan leikkisästi sillä, että oli syönyt syntymäpäiväjuhlissa niin paljon, että muisti meni.
Käsittämätöntä kyllä, miehet naureskelivat jopa silloin kun elinkautistuomioita luettiin.
Virtsa haisi kuoleman hississä
Viihdyin Ulitsa Lesnajan asunnossani oikein hyvin. Alue oli mukavaa ja keskeistä, enkä koskaan kokenut taloa tai aluetta omalta kohdaltani mitenkään erityisen turvattomaksi. Anna Politkovskaja oli kuollut siksi, mitä hän teki, eikä siksi missä hän asui.
Ikkunani avautui Tverskajan suuntaan kohti Belorusskajan asemaa seitsemännestä kerroksesta. Kuva: Google Maps.
Hänen muistonsa ei kuitenkaan päässyt millään lailla unohtumaan. Ensinnäkin hän oli kuolemansa jälkeen ehkä vielä tunnetumpikin kuin eläessään, ja varsinkin lännessä murhaoikeudenkäyntiä seurattiin tiiviisti.
Kirjoitin ja uutisoin siitä tietysti paljon itsekin MTV:n ja STT:n uutisiin.
Kerran sain miettiä Politkovskajan muistoa vähän liikaakin, kun kyseinen, ahdas ja teknisesti varsin arvaamaton hissi jäi jostain syystä jumiin kerrosten väliin ja sain odottaa hissikorissa yksin tuntikausia korjaajaa.
Joku oli kaiken lisäksi vähän tätä ennen virtsannut hissin lattialle. Niiden klaustrofobisten ja virtsankatkuisten tuntien aikana ehdin miettiä aika monta kertaa sitä, kuinka maailmankuulu kollegani oli kokenut juuri tässä hississä kurjan, kammottavan kuoleman.
"Rohkeat, rehelliset ja älykkäät eivät selviä hengissä"
Kauniimman muistutuksen hänen kuolemastaan sain kaksi kertaa vuodessa, kun lukuiset ihmiset toivat talon eteen valtavasti punaisia neilikoita.
Kukkameri ilmestyi hänen syntymäpäivänään ja kuolinpäivänään, erityisesti ensimmäisenä muistopäivänä.
Moni toi kukkien lisäksi keltaisia vaahteranlehtiä ja omenoita, jotka aseteltiin kauniiseen riviin kadunrajaan.
Ylle liimailtiin riviin julisteita, joissa oli ihmisten kasvokuvia ja nimiä venäläisessä aakkosjärjestyksessä: Telman Alishajev, Anastasia Baburova, Magomed-Zagid Varisov, Igor Domnikov, Magomed Jevlojev... ja niin edelleen.
Nimiä nimien perään – ja lopulta joukossa Anna Politkovskaja.
He kaikki ovat toimittajia ja ihmisoikeusaktivisteja, jotka olivat kuolleet työnsä takia vuosina 2000–2009.
Suurimmassa julisteessa luki: ”Rohkeat, rehelliset ja älykkäät eivät selviä hengissä”.
Pian ulko-ovellani haisi mädäntyneelle mikä olikin symbolisesti sopivaa. Kukaan ei viikkoon korjannut kukkia ja omenoita pois sateesta, enkä minäkään tohtinut koskea niihin.
Lehtikuva/MTV3
Yhden asian lopulta poimin röykkiöstä turvaan. Joku oli tuonut pienen valokuvan, jonka oli liimannut paperille kirjoittamansa synkän runon viereen. Printatun valokuvan värit valuivat kaatosateessa ja paperikin veti viimeisiään, joten toin ne sisään.
Loppukauteni ajan Moskovassa Anna Politkovskaja katseli minua keittiössäni kurttuisesta, värivikaisesta vanhasta valokuvasta.
Anna Politkovskajan murhasta tulee tänään 7. lokakuuta 2026 kuluneeksi 20 vuotta.
Mirja Kivimäki on MTV Uutisten ulkomaantoimituksen päällikkö ja taustaltaan entinen Moskovan-kirjeenvaihtaja. Hän seuraa monipuolisesti kansainvälistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä puolustussektoria. Ole yhteydessä, jos haluat antaa näihin kytkeytyviä uutisvinkkejä.
