Miksi ajokeli on huomenna niin paha? Pekka Pouta vastaa

Huomenna keli on huono ihan kaikille Etelä-Suomessa, toteaa MTV3 Uutisten meteorologi Pekka Pouta. Huono keli johtuu tuuli-lumisade -yhdistelmästä.

– Lunta on tullut jo jonkun verran etelärannikolla. Nyt tuo lumisade voimistuu, lisäksi tulee myrskytuuli ja lumisade siirtyy voimistuneena kokonaan Etelä-Suomen päälle.

Tässä tilanteessa lumensyvyyttä on vaikea ennustaa, Pouta kertoo.

– Aukeilla paikoilla tuuli pyyhkii lumen jatkuvasti pois. Sitten löytyy tyyniä paikkoja, joissa on puolen metrin nietokset.

Lumi pöllyää huomenna kovasti. Kovan tuulen lisäksi lunta pöllyttävät autoilijat itse, Pouta selvittää.

– Jos tiellä ei ole suolaa, niin pöllyävä lumi tekee näkyvyydestä käytännössä nollan.

Pahin ketjukolarivaara Suomessa on juuri pöllyävän lumen kelillä, sanoo Pouta.

– Ihmiset ajavat huonoon näkyvyyteen nähden liian lujaa ja liian lähellä edessä ajavaa autoa. Jos jonon alkupäässä tapahtuu jotain, on seurauksena ketjukolari.

Sunnuntaina Helsingissä voi olla hyvin mielenkiintoisen näköistä

Tuuli puhaltaa huomenna niin kovaa, että se heiluttaa pientä autoa ja voi jopa suistaa sen tieltä, sanoo meteorologi Pekka Pouta. Suomenlahdelle tuleva myrskyvaroitus saattaa olla jopa 25 metriä sekunnissa.

– Suomenlahdella on erittäin harvoin noin kova tuuli. En myöskään muista nähneeni koskaan näin kovan lumisateen yhteydessä näin kovaa tuulta. Tämä on ennustajallekin vähän yllätys, että minkä näköinen tämä tilanne tulee olemaan.

Sakeinta lumisade tulee Poudan mukaan olemaan perjantaina aamuyön, aamun ja aamupäivän aikana eli juuri aamuruuhkan aikaan.

Vaikeinta tässä lumisateessa on sen ennustaminen, milloin myrsky laantuu, Pouta kertoo.

– Lumisade tekee ilmeisesti juuri sen, mitä eilen pelkäsinkin: se jää muhimaan vielä lauantain ajaksi. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että vasta sunnuntaina ollaan siinä tilanteessa, jossa sataa enää jokunen kuuro. Sunnuntaina Helsingissä voi olla hyvin mielenkiintoisen näköistä!

MTV3:n sääsivustolta löytyvät muun muassa sadetutka, tiesäätiedot, kelikamerat sekä paikkakuntakohtaiset ennusteet.

Lue myös:

    Uusimmat