Miksei Suomessa ole nollatoleranssia päihtyneenä ajamisen suhteen?

Kysymys: Miksei Suomessa ole nollatoleranssia päihtyneenä ajamisen suhteen?

Vastaus: Rattijuopumusten torjumiseen pitää panostaa riittävällä tavalla – kuitenkin niin, että keinot kohdennetaan todellisiin riskiryhmiin.

Rattijuopumusta ei tule hyväksyä missään muodossa. Jokaisen kuljettajan onkin pidettävä kiinni omasta henkilökohtaisesta nollatoleranssistaan eli rattiin ei saa hypätä maistelleena sen enempää kuin väsyneenä tai sairaanakaan.

Valvonnan tulisi kohdentua todellisiin riskeihin

Olemassa olevia promillerajoja ei ole mielekästä alentaa, koska nykyistä promillerajaa vähemmän maistelleiden kuljettajien osuus onnettomuuksissa ei puolla nykyistä tiukempaa puuttumiskynnystä.

Suuri osa rattijuopoista, varsinkin onnettomuuksia aiheuttavista, on uusijoita, jotka ajavat kovassa humalassa. Heillä on yleensä elämässään runsaasti myös muita ongelmia. Tällaisten henkilöiden kohdalla ongelmien ratkominen ei onnistu vain liikennepoliittisin keinoin.

Mikäli promillerajaa alennettaisiin, olisi vaarana, että poliisin valvontaresurssit käytettäisiin liikenneturvallisuuden kannalta olennaisten asioiden sijaan vähemmän vaarallisten tekojen valvontaan. Tällöin nykyisen rattijuopumusrajan ylittäneisiin – eli todelliseen riskiryhmään – kohdistuva valvonta todennäköisesti vähenisi, koska valvontaresurssia tuskin lisättäisiin. Näin koira pääsisi veräjästä entistä helpommin.

Ajon estäminen päihtymyksen vuoksi

Kesäkuun alussa 2020 voimaan astuvassa uudessa tieliikennelaissa on pykälä ”ajon estäminen päihtymyksen vuoksi”:

Jos nautitun alkoholin toteamiseksi tehtävässä kokeessa moottorikäyttöisen ajoneuvon tai raitiovaunun kuljettajan havaitaan nauttineen alkoholia, mutta kokeen tuloksen perusteella ei ole todennäköisiä syitä epäillä hänen syyllistyneen rattijuopumukseen, ja päihtymys selvästi vaikuttaa kuljettajan ajokykyyn, poliisimies, rajavartiomies ja tullimies voivat kieltää ja tarvittaessa estää häntä kuljettamasta moottorikäyttöistä ajoneuvoa tai raitiovaunua, kunnes hänen elimistössään ei enää ole havaittavaa määrää alkoholia.

Alkoholia nauttineen kuljettajan, jonka veren alkoholipitoisuus ei kuitenkaan vielä täytä rattijuopumuksen tunnusmerkistöä, ajaminen voidaan siis tulevaisuudessa keskeyttää, kunnes elimistössä ei enää ole havaittavaa määrää alkoholia.

Uuden säännöksen puuttumiskynnyksen ja ajon estämisen tarpeellisuuden arvioinnin kriteerit ovat sanoilla ”voivat kieltää ja tarvittaessa estää” jätetty harkinnanvaraisiksi. Tällainen harkintavalta edellyttää yhdenmukaista toimintatapaa ja ohjeistusta. Käytännössä kyseessä on määräaikainen ajokielto teosta, joka ei ole rangaistava, mikä soveltuu huonosti meidän oikeusjärjestelmäämme – varsinkin, kun huomioidaan se, ettei näiden kuljettajien osuus onnettomuuksissa poikkea täysin selvistä kuljettajista.

Rattijuopumusongelmaa tulisikin ratkoa ensisijaisesti lisäämällä kiinnijäämisriskiä nykyisillä promillerajoilla ja langettamalla tekoon syyllistyneille riittävät ja yhdenmukaiset rangaistukset.