Mikko Rantanen haluaa MM-kisoihin – "Kaipaan voittamisen tunnetta"

Colorado Avalanchen suomalaistulokas Mikko Rantanen on pelannut nappikauden.  Samaa ei voi sanoa Coloradosta, joka on pelannut huonoimman NHL-kauden miesmuistiin. Rantanen haluaa voittaa seuraavaksi kevään MM-kisoissa.

Rantanen on pelannut tulokaskautensa Coloradossa, joka on koko NHL:n jumbosijalla. Kun kaudesta on pelaamatta keskiviikon kierroksen jälkeen kuusi ottelua, Coloradolla on kasassa vaivaiset 43 pistettä – 20 vähemmän kuin seuraavaksi huonoimmalla.

Ei helpoin paikka tulokkaalle.

– Kivaa on ollut, Rantanen aloittaa mutta korjaa heti vastaustaan.

– Tai no. Ei voi sanoa kivaa.

TPS-kasvatti sai maistiaisen NHL-peleistä jo viime kaudella, kun hänet nostettiin Coloradon kokoonpanoon yhdeksän pelin ajaksi. Pistesaldo aukesi kuitenkin vasta tällä kaudella. Ja pisteitä onkin ropissut kovaan tahtiin.

Vaikka Rantanen ei ole viime peleissä ollut tehokkaimmillaan, hän on silti joukkueen kolmanneksi paras pistemies ja jaetulla sijalla kovin maalitykki. Kauden 71 ottelussa Rantanen on iskenyt 17+18=35 pistettä. Hän iski maalin myös keskiviikon ottelussa Washington Capitalsia vastaan.

– Kokonaisvaltainen pelaaminen on kehittynyt viime kaudesta. Se oli tärkeä vuosi, sillä pääsin kunnolla pienen kaukalon peliin kiinni ja opin suoraviivaisuutta.

Joukkueen tuska ei ole liikaa lannistanut nuorta hyökkääjää.

– Vaikeudet on helpompi käsitellä, kun pelaa ensimmäistä kautta täällä. Riitää energiaa pelaamiseen. Vanhoilla on vaikeampaa.

MM-kisat tähtäimessä

Rantanen nähtiin jo viime kevään MM-kisoissa Leijonien hopearyhmässä. Siellä hän oli pienessä roolissa, mutta tänä vuonna voi tulla läpimurto myös maajoukkueessa.

Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki ja GM Jere Lehtinen kävivät tapaamassa Rantasta Pohjois-Amerikan-kiertueellaan. He saivat kuulla, että Rantanen haluaa MM-kisoihin.

– Jos on terve näiden pelien jälkeen, niin ainahan maajoukkuepaita kiinnostaa, Rantanen sanoo.

– Etenkin tällaisen kauden jälkeen kaipaa voittamisen tunnetta.

Lue myös:

    Uusimmat