Mikko Korhonen golfasi upeasti kärkikolmikkoon Euroopan-kiertueella

Mikko Korhonen sijoittui kolmanneksi golfin miesten Euroopan-kiertueen kilpailussa Walesissa. Korhonen taipui kilpailun kärjelle yhdellä lyönnillä.

Jalkapallotähti Gareth Balen nimikkokilpailun päätöskierroksesta tuli yllättäen kolmen pelaajan mittelö, kun kolme kierrosta kisaa johtanut Espanjan Nacho Elvira oli hyytyä sunnuntaina täysin. Elvira kiersi kenttää par-tulokseen, kun Korhonen ja Etelä-Afrikan Justin Harding kiristivät tahtiaan. Kierrostaan parhaimmillaan kuusi alle par-tuloksen pelanneet Korhonen ja Harding kirivät Elviran johdon kiinni 15. reiällä.

Korhosen 66 lyönnin (–5) kierroksen ainoa hassi sattui 17. reiällä. Korhosen vain reilun metrin mittainen par-putti kierähti reiän reunoja pitkin lähes 180 astetta, mutta ei pudonnut kuppiin. Kierroksen ainoa bogi pudotti Korhosen lyönnin Elviran ja Hardingin taakse, jotka uusivat kaksin kilpailun voitosta.

Uusinnassa kisan voitti lopulta Elvira, jolle turnausvoitto oli ensimmäinen Euroopan-kiertueella.

Voitto karttaa Korhosta

41-vuotias Korhonen on kiertänyt Euroopan-kiertueella kaksi vuotta ilman voittoa. Edellinen voitto tuli Kiinassa toukokuussa 2019. Ensimmäisen Euroopan-kiertueen voittonsa Korhonen otti Itävallassa 2018.

Korhosen golfkesä on ollut tuloksellisesti ailahteleva. Edellisistä kuudesta kilpailusta hän on karsiutunut kolmessa jatkokierroksilta, mutta sijoittunut myös kolmesti kärkikymmenikköön.

Korhonen ei edusta Suomea Tokion olympialaisissa, jossa miesten golfkilpailu alkaa tulevana torstaina. Tokiossa Suomen edustajat ovat Kalle Samooja ja Sami Välimäki.

Tapio Pulkkanen äityi kilpailun viimeisellä yhdeksän reiän lenkillä mielettömään vireeseen. Alkukierroksella kaksi yli parin lyönyt Pulkkanen takoi takaysille viisi birdieä ja yhden eaglen. Kierrostulos 66 (–5) nosti Pulkkasen lopputuloksissa 25:nneksi. Sijoitus 30 parhaan joukossa on Pulkkaselle kauden neljäs.

Lue myös:

    Uusimmat