Keskustan entinen kansanedustaja Mikko Kärnä kertoo tulleensa valituksi Rautavaaran uudeksi kunnanjohtajaksi.
Kärnä kertoo viestipalvelu X:ssä (entinen Twitter) saaneensa juuri tiedon kunnanjohtajuudesta.
– Sain juuri Rautavaaralta tiedon, että kunnanvaltuusto on valinnut minut yksimielisesti uudeksi kunnanjohtajaksi. Aloitan tehtävässä joulukuun alussa.
Jos viesti ei näy, voit katsoa sen täältä.
Pohjois-Savossa sijaitsevaan Rautavaaran kuntaan kohdistui maanantaina kyberhyökkäys, jonka myötä kunnan tietotekniikka on poissa käytöstä.
Nykyinen kunnanjohtaja Vesa Lötjönen kertoi aikaisemmin maanantaina MTV Uutisille, että kunnan palvelut toimivat normaalisti eivätkä kuntalaisten tiedot ole vuotaneet.
Lötjösen mukaan myös illan kunnanvaltuuston kokous ja uuden kunnanjohtajan valinta pystytään toteuttamaan paperikokouksena.

