Leijonien MM-kullan iso arkkitehti Mikael Granlund teki pitkästä aikaa yhteistyötä Jukka Jalosen kanssa tämän kevään kotikisoissa. Kaksikon yhteinen tarina sai uuden, huikean pisteen, kun Granlund ja Jalonen pääsivät juhlistamaan MM-kotikisoissa maailmanmestaruutta. Finaalin jälkeen Granlund jakoi Jalosesta hyvin lämminhenkisen ja uljaan väitteen.
Granlundin ja Jalosen edellinen huippuhetki osui kevääseen 2011, kun Suomi voitti Bratislavassa MM-kultaa.
Tänä keväänä Granlund lähti MM-kisoihin kirkas tavoite mielessään. Kultaa kotiyleisön edessä.
– Nämä ovat olleet hienot kaksi viikkoa täällä. Suomi on ollut neljässä viimeisimmässä arvokisassa finaalissa. Ja kolme kultamitalia. Asioita on tehty oikein ja olemme vahvalla polulla, Granlund arvioi MTV Urheilulle.
Granlund oli isosti esillä, kun Suomi voitti sunnuntaina MM-kultaa. NHL-seura Nashville Predatorsin hyökkääjä takoi MM-finaalissa tehot 2+1.
– Pienestä nämä ovat kiinni, se täytyy muistaa. Joukkue oli todella vahva, Granlund kehaisi.
Sitä luotsasi Jukka Jalonen, joka on nyt kolminkertainen MM-kultamitalistivalmentaja. Sen lisäksi Jalonen luotsasi Leijonat helmikuussa olympiakultaan.
– Rekordi puhuu puolestaan. Ei siitä varmaan sen kummallisempaa tarvitse sanoa, Granlund hymyilee.
– Ihan maailman parhaita koutseja, Granlund heitti Jalosesta MM-finaalin jälkeen.
Uusimmat
-
21:17
MTV seuraa: Leijonien kurimus alkaa – Tanskan kaatoon uusiutuneella kokoonpanolla
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
21:03
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
21:00
"Ai siitä tuli tommonen" – asukkaat yllättyivät lopputuloksesta Kotoisa-jaksossa
-
20:45
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
20:28
Helsingissä kadonnut nuori nainen on löytynyt
-
20:25
Eminemin Hailie-tytär meni naimisiin – liikuttava isä-tytär -tanssi ikuistui kuviin
-
20:25
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
20:22
Kaksikko kidutti naista Tampereella itse tehdyllä julmalla laitteella
-
20:15
Helppo kampaus arkeen ja juhlaan – näin teet söpön lettikampauksen!
-
20:07
Pääkaupunkiseudun lähijunien liikenne palautumassa normaaliksi
-
20:04
MTV Urheilun tiedot: HJK värväsi kovan paluumuuttajan
-
19:52
Pienyrittäjät raivostuivat hallituksen leikkausaikeista: "Palkansaajat menisivät yleislakkoon"
-
19:43
Toni Korkeakunnas jälleen ratkomaan HJK:n ongelmia – edellinen jakso päättyi tylysti: "Pari kuukautta meni sulatella"
-
19:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
19:36
Leijonien vaihtoehdot selvillä MM-kisoissa – katastrofi tai todellinen jättiherkku
-
19:30
Kuningatar Camillan ex-mies Andrew Parker Bowles löysi uuden rakkaan –mielitietty on tunnettu tv-juontaja
-
19:20
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
Lataa lisää