"Mikään maailmassa ei ole palkitsevampaa kuin lapsen rakastaminen"

Mummi, mummi, hihkuu kaksi pientä poikaa espoolaisen kerrostaloasunnon ovella. Mummi ehtii hädin tuskin raottaa ovea, kun vauhtikaksikko kapsahtaa kaulaan ja jatkaa juoksujalkaa matkaa kohti lelukoreja.

Leena säntää perään, eikä kukaan enää muista ovella seisovaa äitiä.

− Eläkkeelle päästyäni tajusin, miten tärkeää on elää tätä hetkeä. Olen elänyt sekä menneessä että "sitten kun"- elämää. Sitten tulivat lapset, jotka ovat antaneet parhaan opetuksen, Leena lausuu lämpöä äänessään.

Keskustelu tyrehtyy alkuunsa, kun olohuoneessa puhkeaa kriisi. Juuri tietty pikkuauto on hukassa. Mummi ottaa tarkkaan lajitellut lelukorit esiin, ja kaksivuotias saa etsimänsä.

Apua, miten lasta hoidetaan!

Neljä vuotta sitten Leena tahkosi pitkää päivää palkitsevassa, mutta samalla yhä raskaammaksi käyneessä erityisopettajan työssä. Vuoden 2005 eläkeuudistuksen myötä alkoi ankara pohdinta: käyttääkö hyväksi porsaanreiän suoma mahdollisuus jättää työelämä jo tasan 60-vuotiaana?

− Epäröin asian suhteen, kunnes maaliskuussa 2006 tyttäreni ilmoitti olevansa raskaana. Tämä sitenöi päätöksen.

Leena teki alusta asti selväksi olevansa käytettävissä, jahka tyttären on aika palata äitiyslomalta töihin. Tyttärenpoika oli viittä vajaa kymmenkuinen aloittaessaan päivähoidon Leena-mummin kodissa.

Anton jäi tutun ihmisen luokse hyvillä mielin. Mummi itse oli senkin edessä paniikissa; olihan edellisestä vauvanhoitorupeamasta kulunut 29 vuotta!

− Eniten jännitin sitä, että olen huono kokki. Kyselin joka puolelta, että mitä ihmettä lapsi oikein syö. Samalla laihduin itse, kun oma ruokahalu katosi, Leena muistelee.

"Tunnelataus oli valtava"

Kun pahin jännitys laukesi ja Leena uskaltautui ulos kodin turvasta, pieni lapsi osoitti ihmismagneetin kykynsä. Yhtäkkiä ventovieraatkin pysähtyivät juttelemaan. Luulipa joku vetreää mummia lapsen äidiksikin.

− Pelkäsin eläkkeelle jäätyäni sosiaalista tyhjiötä, olin alussa masentunut. Mutta sitten sain lapsen myötä paljon uusia tuttavia.

Pikkulapsiajan eläminen uudestaan tuntui ihmeelliseltä. Muistot tulvivat Leenan mieleen. Hetkittäin hän tunsi hoitavansa omaa tytärtään.

− Minulla oli tapana nukuttaa Antonia keinutuolissa. Tunnelataus oli valtava: pieni lapsi luottaa minuun, olen hänelle tärkeä. Koen, että paranin minua pitkään vaivanneesta sairaudesta lapsen kautta, Leena pohtii.

Tuplaonni

Leena ehti hädin tuskin aloittaa hoitorupeaman, kun nurkan takaa kajahti ilouutinen: sinusta tulee tuplamummi! Onniteltavan ensireaktio oli järkytys: kohta hoidettavia on kaksi, miten selviän?

Pikkuveli lautasen kokoisine silmineen kumosi viimeisetkin pelot. Työmäärä kaksinkertaistui, mutta niin tekivät myös rakkaus ja ilo lapsenlapsiin.

− Kyllä se vaatii 60 ja risat -ikäisen kohdalla voimia. Työpäivän jälkeen olin usein aivan puhki. Päiväuniaikaan kaaduin lasten perässä sänkyyn.

− Mutta mitään en silti kadu. Lapset haastoivat osaltaan pitämään itsestä huolta, Leena lisää.

Hyvä suhde lapseen kantaa

Viime syksystä lähtien sekä mummin että poikien elämässä ovat puhaltaneet uudet tuulet. Pojat aloittivat vihdoin päiväkodin ja käyvät mummin luona enää kerran viikossa.

Leenalle muutos laukaisi alkuun valtavan tyhjiön. Väsymys valtasi koko kropan, kun päivittäiset ulkoilut lasten kanssa jäivät pois rutiineista.

− Nyt olen kuitenkin tajunnut, että omat voimavarat ovat rajalliset. Hyvä suhde luodaan pieneen lapseen, ja kohdallani se on luotu. Ehdin taas omiin harrastuksiin ja näen silti poikia viikoittain.

Leena haluaa tarjota lapsenlapsilleen ennen kaikkea kiireettömyyttä. Kun pojat ovat kylässä, kaikki tapahtuu lapsen ehdoilla.

Vahva tunnelataus ei ole muuttunut miksikään. Mikään maailmassa ei ole niin palkitsevaa kuin lapsen rakastaminen, Leena sanoo.

− Minulta ei jää jälkeen suuria perintöjä, mutta olen pitänyt päiväkirjaa siitä asti kun pojat syntyivät. Tallessa on mustaa valkoisella jokaisesta poikien elämän viikosta.

Studio55/Jenni Kokkonen

Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55 etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme Studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä sähköpostia osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Isoisän suru: En saa nähdä lapsenlapsiani